Hallitus on linjannut työttömiä koskevassa esityksessään, että rekrytointikokeilu tai työelämäkokeilu järjestettäisiin yrityksissä. Mallia kokeillaan ensin Porissa, Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Tuusniemellä.
Tämä montaa eri nimeä kantava kokeilu on lyhyesti sanottuna palkatonta työtä tai orjatyötä, josta ei myöskään kerry eläkettä. Samalla syntyy uusi työväenluokka, joka tulee olemaan työpaikoilla eriarvoisessa asemassa muihin työntekijöihin nähden.
Pelkään pahoin, että tämä tulee näkymään henkisen väkivallan tilastoissa melko nopeasti ainakin kahdesta eri syystä: 1. Vakituiset ja määräaikaiset työntekijät tulevat kokemaan oman työpaikkansa uhatuksi ilmaistyöntekijöiden taholta. 2. Koska ilmaistyöntekijöillä ei ole työsopimusta, ei heillä ole myöskään samoja oikeuksia työpaikalla.
Nämä asiat mahdollistavat mittavan ilmaistyöntekijöiden kiusaamisen ja karenssin uhalla työpaikassa on myös pysyttävä vähintään 6kk. Ilman työsopimuksen suojaa nämä ilmaistyöntekijät ovat vapaata riistaa simputettavaksi työpaikoilla ja TE toimisto määrää heidät seuraavaan paikkaan taas karenssin uhalla.
Toivon taas kerran, että olisin väärässä näissä päättelyissäni.
Eissiinä… Historian mukaan yhteiskunnan alamäki mitataan monilla mittareilla. Yksi on eriarvoistaminen, toinen on tuloerojen kasvu,… En sano, mitä indikoi erilaisuuksien suoranainen väkivaltainen eriarvoistaminen.
Jos, ei oo työsopparia ja palkkaa ei makseta – ei tartte myöskään noudattaa työaikoja aina. Jos, työajoista huomautetaan sen avulla voit myöhemmin todentaa, että aha – kyllähän tässä työsuhteessa oltiinkin ja alkaa vaatimaan palkkaa.
Sellainen on esim. liiton lakimiehelle pikku-juttu. Kannattaa siis olla todella nillittäjä sen toisen osapuolten käyttämien termien kanssa. Kaikki huomautukset on otettava vastaan vain kirjallisesti kuten asiaan kuuluu. Silloin niitä huomautuksia voi käyttää myöhemmin hyväksi. Suulliset länkytykset voi laskea läpi korvien, niillä ei oo mitään arvoa missään.
Sanaa työ tai työaika – ne ei siis voi käyttää. Ja poissaolo – niin poissaolo mistä ? Kannattaa houkutella ne käyttämään sanoja työ tai työaika, näin saat ne kiikkiin myöhemmin.
Myös puhelut voit nauhoittaa. Kaiken sinulle sanotun voit nauhoittaa. Julkaisu on sitten eri juttu.
Kaiken paras on kun kerrot rehellisesti, että nauhoitat aina kaiken sinulle sanotun palautteen ”laadun varmistamiseksi”, sillä työharjoittelupaikallasi ja puhelut myös. Sillä on kummallisen rauhoittava vaikutus työnantajien käytökseen. Olen huomannut.
Sopimukseton työntekijä (eli = työpaikalla oleskeleva sivullinen) on hirveä riski työnantajalle vakuutuskorvausten kannalta. Nykyajan työt kun ovat sellaisia, että huonosti motivoitunut (=palkaton) työntekijä voi aiheuttaa joko tahallaan tai vahingossa pahatkin tuhot. Joko itselleen tai työnantajalle.
Kuinka moni yritys on siis valmis ottamaan riskin siitä, että vakuutusyhtiö katsoo vakuutuksen ottajan itse oleellisesti myötävaikuttaneen vahingon syntyyn? Mikään vakuutus ei korvaa sellaisia vahinkoja.
On todella ihme, jos TE-toimisto saa jossain vakuutettua työsopimuksettoman työntekijän ? Sellainen vakuutus on todella kallis. Missä sellaisia vakuutuksia edes myydään ? Mustamäen torillako ?
Ompa rehellistä. Töitä ei muka ole – eiku ompas, jos teet ilmaiseksi. Hmm…
Niin. Ne haluu, että työttömyyskorvauksen pitäisi olla vastikkeellista. Mut ei tajuta, että sitähän se on jo. Työttömyyskorvausta maksetaan yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi.