Tsemppiä!

Naiset keskustelevat henkisestä väkivallasta, erityisesti sen kohteena olemisesta ja jaksamisesta.

Tsemppiä! Kannustavat naiset toisiaan. Tarjosivat tukeaan. Sellainen tuntuu hyvältä. Toisten tuki on enemmän kuin välttämätöntä hänelle, johon häirintä kohdistuu.

Tsemppiä! Pysähdyin pohtimaan, mitä tuo Tsemppiä -kannustus tarkoittaa siinä tilanteessa, kun työtoveri avautuu kertomaan kokemuksestaan olla häirinnän kohteena, kauhun sisällä. Tsemppiä tarkoittaa, että olemme tukenasi. Koita jaksaa. Koita kestää. Olen puolellasi. Haluan, että jaksat.

Tsemppiä? Mitä korvani kuulevat? Aivot ajattelevat? Kun toiset vielä lisäävät taakkaa. Koita jaksaa. Kestät kyllä. Ajattele, miten ihana tuo ihminen on! Mitä kaikkea hänen on tarvinnut kestää. Täytyy häntäkin ymmärtää. Kiusaajaa.

Tsemppiä! Kauhu kulkee vierelläni tasatahtia. Tekee mieli oksentaa. Että vielä pitäisi ymmärtää TOISTA, JOKA RIKKOO, SÄRKEE, … Koska hänellä on niin vaikeaa. Miksi hän kaikin tavoin yrittää muuttaa elämääni yhtä vaikeaksi?

Tsemppiä? Mihin? En ole nukkunut viiteen vuorokauteen. En tunne itseäni. Olen kadottanut itseni. On vain kauhu. Jatkuva jankutus päässä. Olen loppu.

Ääni sisälläni. Sanoo. Käännä kaikki nurinpäin. Mitä? Kysyn? En käsitä. Käännä kaikki nurinpäin. Toistaa kaiku.

Miten väkivallan uhrina jo pidemmän aikaa olleen aivot tulkitsevat kannustuksen, tsemppiä? Että vielä pitäisi kestää tätä helvettiä! Tsemppiä toivotuksen hyvä kääntyy korvissani vastakohdakseen.

Yritän selittää.

Asetu katsomaan ihmistä ulkoapäin.

Ihmisessä on kaksi minuutta. Toinen minä maailmassa toisten kanssa olemiseen. Ulkoinen minä. Vuorovaikutuksen minä. Peili toiselle. Että olisi toinen ihminen peilinä minulle, koska ilman sinua en ole olemassa, en kasva, kehity, en tee töitä niin kuin minä teen. Ulkoinen minä tekee minusta sosiaalisen, toisten kanssa toimeen tulevan ihmisen. Saan (nykyisen tieteellisen tulkinnan mukaan) eväät tähän ensimmäisten vuosieni aikana niiltä ihmisiltä, jotka ylläpitävät elämääni. Ruokkivat, pukevat, pesevät, huolehtivat unen ja valveen rytmistä, lohduttavat, opettavat ja, Rakastavat.

Toinen, sisäinen minä. Se joka olen. Ainutkertainen. Se, jonka vain minä tunnen. Siis tunnen ehdolla, että olen luonut yhteyden tunteiden tyyssijaan, elämän energialähteeseen. Tarkoittaen, että hoivaajani on luonut olosuhteet, että aivoihini on rakentunut yhteys sisäiseen minääni. Minän rakentumisen ensimmäinen aalto on suhteeni ulkoiseen, tärkeisiin toisiin ihmisiin, jotka ruokkivat, eivätkä missään tilanteessa jätä eivät hylkää. Yhteys luontoon, joita ilman sisäinen minä ei elä, ei kasva, ei kehity, ei puhkea kukkaan. Vähitellen, kun olen valmis, suhteeni toisiin. Ryhmään. Vuorovaikutukseen. Toisiin, jotka minulle ovat peili, jota heijastan nähdäkseni minäni. Minän, jonka näen vain heijastuksena. En koskaan suoraan, konkreettisesti. Kehityn olemaan yhdessä toisten kanssa. Vuorovaikutuksessa. Peilinä toiselle, jotta hän kasvaisi ja kehittyisi siksi, mikä hän on. Että minä kehityn siksi, mikä minä olen.

Tämä on ihmisenä olemisen ydin ja koko oleminen.

Miksi nyt kärsit?

Kun todellisuus katoaa, alat kärsiä. Ahdistut. Mielesi etsii pysähtymättä vastausta kysymykseen, joka öin ja päivin pyörii, estää nukkumisen, estää rauhoittumisen, mutta ei anna vastausta. ”Tsemppiä” kaikuu korvissa. Toimii päinvastoin. Kiihdyttää. Hengityksen. Kuristaa kurkkua. Ääni katoaa. Ahdistus ja käsittämättömyys johtaa lopulta kyvyttömyyteen puhua. Unettomuus katkaisee yhteyden omaan itseesi. Päädyt toisten huomion kohteeksi, koska sinussa on ilmiselvästi jotain vikaa. Kaikki sen tietävät.

Leimat joita kannamme

Kärsimys, jonka tunnet, mutta jota et käsitä. Et tiedä tehneesi mitään pahaa. Kukaan ei ole valittanut mistään tekemisestä tai tekemättä jättämisestä. Kun yrität kysyä, miksi toinen käyttäytyy sinua kohtaan, kuten tekee. Nälvii. Kulkee ohi huomaamatta. Pyytää kahdenkeskiseen keskusteluun, jossa ei ole aihetta mistä keskustella. Huutaa. Keskustelussa, missä kuulet itsestäsi totuuksia, joita et allekirjoita, jotka eivät ole sinun totuuksiasi. Missä sinua syytetään syyttä.

Et käsitä vaikka kuinka yrität selvittää. Täytyy olla joko väärinkäsitys, joka puretaan keskustelemalla. Käymällä dialogia. Se tarkoittaa, että puhutaan samasta asiasta, missä molemmat puhuvat vuorotellen ja molemmat kuuntelevat toisiaan tarkoituksella ymmärtää, voi löytää vastauksen. Mutta nyt? Keskustelu on kuin sammakonkutu kämmenellä. Se ei pysy. Se ei putoa. Kehossani herää epäilys. Onko itseni suhteen väärässä? Olenko sitä, mitä he väittävät?

Kun sinua manipuloidaan, se tarkoittaa, että sinut halutaan kantamaan jonkun toisen taakkaa. Kyse on henkisestä väkivallasta, pyrkimyksestä valjastaa syylliseksi. Sitä ei pidä hyväksyä. Jokainen kantaa oman taakkansa. Häirintää vastaan täytyy suojautua. Sen aiheuttamaan pelkoon ei pidä kiinnittyä. Miten sen teet? Siinä kysymys! Vastausta on vaikea löytää.

Ihmisten maailmassa ajattelemme, että ongelmat ratkaistaan keskustelemalla. Tämä on tervettä käyttäytymistä. Tästä seuraa käsitys, että ongelman takana on aina kaksi ihmistä, jotka/joiden välillä on ristiriitaa. Ja että ongelmat selvitetään niin, että nämä kaksi keskustelevat niin kauan, että asiat selviävät ja nämä kaksi ihmistä pystyvät taas tekemään asioita yhdessä. Tervehtimään toisiaan kaduilla ja toreilla. Hymyilemään.

Näin me toimimme, me ihmiset. Paitsi silloin, kun toinen meistä toimii toisin. On ihmisiä, jotka synnyttävät ristiriidan ja aiheuttavat mekkalan toisen kanssa ilman, että tällä on pienintäkään käsitystä mistä on kyse. Kun kuvio avautuu tälle toiselle. Kun hän löytää itsensä syytösten virrasta, tuntee itsensä niin hölmöksi, ettei sanaa saa suustaan. Tässä vaiheessa se toinen meistä, joka toimii toisin, on levittänyt huhua siitä, mitä jälkimmäinen on tehnyt, jättänyt tekemättä, mitä hän ajattelee, mihin hän pyrkii. Tekee virheitä, jopa rangaistavia vääryyksiä. Mikä pahinta, pyrkii ottamaan vallan. Pelikenttä on miehitetty. Toisessa päässä on vastassa ’johtajana’ toinen ”joka toimii toisin”, perässään suuri ihailijoiden joukkue. Toisessa päässä H Moilanen. Yksin vastaan tusina muita, eikä hänellä ole pienintä aavistustakaan siitä, mikä peli, mitkä säännöt, mikä pelin henki. Hän, joka toimii toisiin, johtaa joukkojaan ja hyökkää ja jota joukot seuraavat ihaillen ja ylistäen. Salaa peloissaan, mutta eivät siitä hiiskahda.

H Moilanen yrittää kaikin tavoin selvittää, mistä on kysymys. Jokainen kysymys, jokainen teko kiristää köyttä kaulalla. Sen verran on kuitenkin elintilaa, että jaksat kertoa jollekin toiselle, miltä sinusta tuntuu. Et pysty kertomaan tarinaasi ilman, että liität tarinaasi hänet, ”joka toimii toisin” mutta joka antaa vaikutelman siitä, että hän tekee oikein, tuntemuksesi kertomiseen. H Moilasella on raskaita asioita koettuna aiemmin. Jokaisella meistä on. Hänen on itsekin vaikea käsittää. Miten sitten saisi toisen uskomaan totuuksia, jotka tuntuvat käsittämättömiltä. Ei kukaan usko H Moilasta. Tässä vaiheessa ei edes H Moilanen itse. Sen uskovat useimmat, että H Moilanen on ongelma ja täyttää kaikki ne kieroudet, joita ”joka toimii toisin” kertoo taustajoukoilleen. Varmistaakseen kokonaisuuden, hänellä on useita taustajoukkoja. Jokaisella niistä on oma tarinansa H Moilasesta. Eikä mikään tarinoista kerro asiallisesta käyttäytymisestä. Jokainen tarina kertoo ”joka toimii toisin” omista ajatuksista, jotka hän kertomalla toisille antaen samalla ymmärtää ne H Moilasen ajatuksina, siirtää toisten avulla H Moilaseen. Muut toiset uskovat H Moilasesta sen, minkä he ovat kuulleet, mutta eivät koskaan varmistaneet asian todenperäisyyttä itseltään H Moilaselta. Moilasen tila yhteisössä toisten silmissä on pimeä, hän pelottaa toisia, eikä kukaan halua olla hänen kanssaan, tai jos haluaakin, ei uskalla. Suojaa itsensä. Moilanen jää yksin sisällään ”joka toimii toisin” sisäisen minän tyhjyys ja kauhu. Moilasen sisäinen minä on kaapattu. Moilanen kuulee sen ”joka toimii toisin” puheesta, kun tarkkaan kuuntelee.

Loppusanat

Eikä tämä kaikki vaadi narsistia kumppaniksi, hämähäkiksi. Riittää, kun on sopivat olosuhteet, herää halu saada ja ottaa valtaa itselleen. Herää myös sisäinen hirviö, vaikka sisäinen minä on kehittynyt, riittävän kokonainen käsittämään, mitä on terve vuorovaikutus ja miten oleellinen se on ihmisten vuorovaikutuksessa ja asioiden hoitamisessa. Sisäisen minän tasapainon voi järkyttää pelkästään otolliset olosuhteet, hetken mielihyvä tai -paha. Kateus. Pelko tai halu asettua asemaan, minkä haltijaa palvellaan. Johtaja, piispa, presidentti, opettaja, …

Pahalta meidät suojaa vastavuoroinen käyttäytyminen suhteessa, puhuminen ja kuunteleminen, pyrkimys ymmärtää, käsittää konkreettisesti toisen pyrkimykset, ottaa toinen todesta vaikka pysymällä omalla tontilla. Luottamus. Myötätunto. Vilpitön ja puhdas halu tehdä hyvää toiselle siten, minkä toinen kokee hyväksi ja ottaa itse vastaan toisen antava lämpö sellaisena, mikä itseä lämmittää.

Tsemppiä! Tsemppiä, mikä tarkoittaa. Minä olen tässä ja kuulen sinua, kun puhut. Olen tässä. En sanomassa, miten asiat ovat. Sinä itse tiedät. Olen sinulle peili, johon heijastat ajatuksesi nähdäksesi, miten asiat oikeasti ovat. Peilinä, että ymmärrät, missä on vika, mikä on ongelma. Tsemppiä! Uskalla olla avoin. Oma itsesi. Avaa se, mikä häiritsee. Löydä oikea ongelma. Uskalla luottaa. Löydät oikean vastauksen. Keho kertoo, kun vastaus on oikea. Hyväksy se.

Tsemppiä! Sinun ei tarvitse uskoa sitä, mitä ei ole vaikka niin joku väittää. Sinun täytyy uskoa se, mikä on ja toimia ja olla sen mukaan. Silloinkin kun se tekee kipeää tai joudut toimimaan vastoin käsityksiäsi. Jos olet tehnyt virheen, oikaise se. Sano, että olet tehnyt virheen. Pyydä anteeksi, vain jos on oikeasti tarpeen. Maailmassa on asioita. Vastuu pitää kantaa. Kaikkea ei pysty käsittämään. Se mikä pitää käsittää, on, että itseä, omaa minää, ei pidä uhrata. Sinä olet se ihminen, jonka turvavyön kiinnität ensimmäiseksi.

Pysytkö perässä? Yritä uudelleen!

Turvallista yhteiseloa!

Sirpa Polo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *