Miten kannattaa menetellä

Hei,

pyytäisin teiltä neuvoa. Työkaverin kiusaamisen vuoksi, alkaa voimavarani olla vähissä ja nyt on tunne etten kykene työpaikalle menemään. Työkaverin huonosta kohtelusta olen informoinut omaa esimiestäni, ja hän kyllä uskoo minua, mutta eri asia sitten on, voidaanko tilanteelle tehdä mitään.

Tiedän, että jos tekemäni valitus menee työkavrin korviin, tilanteeni pahenee entisestään. Hän ei pysty ottamaan kritiikkiä vastaan. Ikää minulla on jo yli 50, joten työllistyminen ei tässä työllisyystilanteessa ole mitenkään helppo juttu, mutta en halua sairastuttaa itseäni nykyisellä työpaikallani.

Olen sisukas ja sitkeä ihminen, mutta jossakin kohtaa tulee raja vastaan mitä sietää ja mitä ei. Miten minun kannattaa menetellä, jotta pääsen mahdollisimman pienillä taloudellisilla menetyksillä?

Freelancerin kokemuksia

Teen viestinnän suunnittelun tehtäviä freelancerina. Työpaikkakiusaaminen on silti tuttua ja sitä tapahtuu myös hyvin lyhyissä työsuhteissa. Asiakkaat, tilaajat tai vastaavat tahot voivat olla joko luonnevikaisia, tai mikä vielä pahempaa – liian kilttejä tai pelokkaita puuttumaan asioihin. Vaikka heillä olisi arvostettu virka ja esimiesasema.

Tuorein kokemukseni on lyhytaikaisesta suunnittelutehtävästä, jossa toteutin graafisia töitä kahden erillisen organisaation yhteisproduktiossa. Tällaisiin puolitaiteellisiin hommiin sisältyy usein sama kaava; taiteilijan eli siis minun tekemisiäni yritetään eri tavoin sabotoida. Sabotointi vastaa täysin työpaikkakiusaamisen tunnusmerkkejä.

Taustalla voi olla vaikkapa kunnan viestinnästä vastaava henkilö, joka tykkää huonoa siitä, että en ole hänen kontaktinsa. Että olen tullut mukaan produktioon jonkun toisen kautta. Tämä virkailija ei halua minua suunnittelukokoukseen ja niinpä työn yksityiskohdista päättäminen jää ilmaan.

Kun pääsen työssäni alkuun, virkailija alkaa pompottamisen ja ilkeilyn. Hän toimii kuin kypsymätön murrosikäinen, jonka sanomiset ja vaatimukset vaihtuvat mielialojen mukaan. Jos häntä ei totella – kuten minä en enää suostu tottelemaan – saa taiteilija tuntea karvaasti sen nahoissaan. Hyvin pian lähtee haukkuma ja -uhkauskirjeet liikkeelle molempiin taustaorganisaatioihin esimiehille siitä, miten taiteilija eli minä olen uhkana koko yhteistyölle. Miten minä teen sitä ja tätä virhettä. Kun todellisuudessa virkailija itse on alueella jopa tunnettu luonnevikaisuudestaan. Virkaansa hän ei siitä huolimatta menetä, hän saa tehdä mitä häntä huvittaa.

Nyt tullaan mielestäni oleelliseen kohtaan. Toisen taustaorganisaation johtaja on pehmeä luonne, hän ei kuuntele omaa työntekijäänsä eikä taiteilijaa. Hän pelkää virkailijaa ja myötäilee tätä. Millään tiedotteilla ja infolla ei ole mitään merkistystä, vaan virkailija saa valehdella, vääristellä ja toimia projektin edun vastaisesti. Täysin törkeitä tilanteita perustellaan moraalittomin sanakääntein.

Ongelmien ydin on hyvissä ihmisissä

”Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi jotka katsovat vierestä, eivätkä tee mitään.”
-Albert Einstein

Me ihmettelemme, miksi narsistit ja psykopaatit pääsevät mellastamaan työpaikoilla. Syyttävä sormi osoittaa usein näitä pahimpia pahantekijöitä. Yhtä isoksi ongelmaksi koen narsistien tai muuten vain itsekkäiden ihmisten tekoihin puuttumattomat esimiehet ja yhteistyökumppanit. Kiltit ja voimattomat ja maton-alle-lakaisijat eivät uskalla tai viitsi avata suutaan, vaikka näkevät vääryyksiä tai sortamista työyhteisöissä ja työporukoissa. He tekevät näin, vaikka heillä olisi valtaa työnkin puolesta puuttua asioihin.

Olen omalla kohdallani kokenut, että en ole kaikkein vihaisin sitä väärintekijää kohtaan, vaan niitä joiden tehtävä olisi puuttua asiaan ja puolustaa väärinkohdeltua. He ovat kuitenkin valinneet hiljaisuuden ja oman vastuunsa kieltämisen. Niinpä pahuus saa virallisen luvan jatkaa.
Sopuisa ja tapettiin hukkuva esimies on vaarallisempi, kuin narsisti. Sitten porukalla ihmetellään, miksi Suomen työpaikoilla kiusataan tai miksi vaikkapa jossain hierarkiassa kaikki voivat huonosti. Yksi ilkeä ihminen saa muut pelkäämään eli koko porukan kurat housuihin. Milloin suomalaiset heräävät tästä lapatossumenosta?

Ketkä myötäilevät?

”He who passively accepts evil is as much involved in it as he who helps to perpetrate it. He who accepts evil without protesting against it is really cooperating with it.”
– Martin Luther King

 

”The ultimate tragedy is not the oppression and cruelty by the bad people but the silence over that by the good people.”

– Martin Luther King

On järkyttävää huomata, että periaatteessa fiksut, hyväntahtoiset ja hyvät ihmiset myötäilevät kiusaajia. He eivät ota vastuuta esimiesasemastaan; he saattavat tarpeettomasti puuttua alaistensa pieniinkin tekoihin, mutta tosipaikan tullen he pakenevat. Aivan kuin vanhemmat, jotka eivät kykene laittamaan kuriin agressiivista lasta, saattavat kohdistaa kurinpitotoimet jo ennenstäänkin kiltteihin ja kuuliaisiin sisaruksiin. Miksi näin tapahtuu? Siksi, että nämä vanhemmat ja esimiehet eivät tiedosta eivätkä ymmärrä, mistä on kyse.

Vanhemmuuteen ei voi kouluttautua, mutta esimieheksi voi. On täysin käsittämätöntä, että periaatteessa tasapainoiset ja normaalilla psyykellä varustetut, ihmisläheiset esimiehet eivät opi esimieskoulutuksissa paljoakaan. Henkisen kasvun kannattajana väittäisin:

– joko esimieskoulutuksessa mättää jokin, mitä en hevin usko sillä tietoa on niin paljon
– koulutettavan tietoisuus käsitteestä ”oma voima” ei koskaan herää

Mitä on oma voima?

Oma voima on mm. sitä, että minua ei voida manipuloida tai ostaa. Jos näen vääryyden tapahtuvan, uskallan puhua siitä, koska totuus ja oikeudenmukaisuus on kaikkein tärkeintä. Oma voima tuo ihmiseen ryhtiä, selkärankaisuutta ja selväjärkisyyttä. Useinhan juuri manipuloivat tai narsistiset kiusaajat selittävät tekojaan parhain päin. Mitä naurettavampia valheita voidaan esittää, ja jos ympäristössä ei löydy omaa voimaa, valheet menevät perille. Lintu muuttuu kalaksi.

Kiusaamistapauksissa esimiehiltä puuttuu oma voima. Heitä voidaan manipuloida. Usein juuri ne hyvät ihmiset ovat tällaisia, sillä meidät on kasvatettu uskomaan siihen että hyvyyteen liittyy heikkoutta. Näin se ei kuitenkaan pitäisi olla.

Oman voiman puutteen takana on pelkoa ottaa vastuu omasta itsestä ja omista tekemisistä.

Minusta tuntuu, että suomalaisia piinaa kansakuntana nimetön, ihonalainen, kollektiivinen pelko. Meillä pelätään omaa varjoammekin. Mitä länsi sanoo, mitä itä sanoo ja meneekö maine? Korkean tason poliitikkomme pelkäävät maineen menetystä. Olemme kuin kiivaan isän ruoskimia lapsia, jotka eivät koskaan kunnolla aikuistu itsenäisiksi miehiksi ja naisiksi.

Meillä pelätään nostaa kissa pöydälle, kyseenalaistaa, käsitellä ristiriitoja. Omassa virassaankin vahvasti istuvat esimiehet eivät uskalla kritisoida toista esimiestä, koska pelätään että yhteistyö loppuu siihen. Esimiehet eivät käytä heidän käsissään olevaa valtaa; heidän sanansa ja hienovaraiset ohjaavat toimenpiteensä voisivat muuttaa hyvin monet kiusaamistilanteet hyvään suuntaan. Uskon, että moni kiusaaja parantaisi tapojaan jos tarpeeksi korkealla hierarkiassa oleva kollega tai esimies puhuisi asiasta. Puuttumista ei tapahdu.

Virolaissyntyisen Sofia Oksasen kommentit ovat jääneet mieleen. Hän ihmetteli taannoin lehdessä, mitä suomalaiset pelkäävät niin kovin? Miksi suomalaiset eivät sano asioita ääneen, puutu epäkohtiin? Oksanen vertasi aikaisempaa elämäänsä Neuvostoliiton varjossa. Meillä Suomessa ei eletä enää diktaattorin valvonnassa. Väitän, että me pelkäämme vain tavan vuoksi, koska se on helpompaa.

On helpompaa paeta vastuuta vanhempana, kansalaisena, työkaverina, esimiehenä.
On helpompaa pelätä ja selittää pehmeitä, kuin sanoa ääneen se mikä on totta ja ilmeistä.
On helpompaa esittää sivullista tai uhria; teeksennellä etten minä voi asioille mitään.
On helppoa antaa vain jokaisen kärsiä omissa nahoissaan.
On helppoa haukkua isoja pomoja kuten poliitikkoja. Omaa vallankäyttömme laatua tai sen käytön riittämättömyyttä me emme halua nähdä.

Seurauksena meillä on tukahtunut, kireä ja kateellinen ilmapiiri.
Seurauksena meillä on kirjoittamattomana sääntönä totella ja olla hiljaa.
Seurauksena meillä on paljon emotionaalista hätää ja kokemusta siitä, ettei mahdollisuuksia ole.
Seurauksena meillä monet lahjakkuudet painetaan suohon.
Seurauksena meidän yhteisömme surkastuvat, sen sijaan että ne kukoistaisivat.
Seurauksena me yksilöinä ja yhdessä kavennumme ja pienenemme, sen sijaan että löytäisimme yhdessä jotain suurempaa, kuten onnistumisen riemua.

Suomi on hyväsydämisten pelkureiden maa.

Onko kokemukseni kiusaamista vai epäasiallista käyttäytymistä?

N. 5 vuotta sitten sain työpaikan, ensitunne oli Jippii, en ole enään työtön.
Pari päivää opettelua ja ei kun vastuuseen omista töistä ja työparini vielä vastuullisemman työn tuurauksesta. Pöytäni notkui aikaisemman työntekijän tekemättömistä töitä ja kokoajan tuli lisää. Aloin nähdä jo ensimmäisellä viikolla työstäni painajaisia. Koeaika alkoi loppua ja toivoin jo että minua ei vakinaisteta. Kuitenkin vakituiseksi pääsin / jouduin.

– Kauemmin talossa olleilta kysyttiin ehtivätkö he tehdä jotain uutta tehtävää, minut ja muut uudet käskytettiin tekemään ne.

– Työparini kaksikymmentä vuotta talossa ollut piti pitkän kahvi- ja ruokatauon kuppikuntansa kanssa, jonka aikana minä häntä tuurasin, omat hommat jäi noilta ajoilta tekemättä. Pitkät kuppikuntatauot huomasi lopulta esimiehetkin ja taukojen pituudet ilmoitettiin yleisesti kaikille. Taas hyökkäsi työkaverit minun kimppuun, että olen heidät käräyttänyt ja tyhmempikin tajuaa ettei työparini yksin pitkiä taukoja pidä.

– Kun parini lapset sairastuivat, oli ymmärrettävää, että toinen vanhemmista hoitaa lapsia kotona, mutta meillä asia
meni niin, että parini oli aina silloin pois, ei koskaan hänen mies (välillä mies oli kotona työttömänä ja lisäksi parini hoiti kotona sairaita lapsia) ja minä yksin tein hänen hommat ja minun työt jäi kokonaan tekemättä.

– Minulle ei kerrottu työpistettämme /työpaikkaamme koskevista muutoksista (ei kyllä kerrottu mistään muustakaan) ja kun tein tiedossani olevan tiedon mukaisesti tehtävät, sain haukut ensin työkavereilta ja vielä lopuksi esimieheltä. Tieto tekemästäni ”virheestä” kiiri koko työpaikkaan. Työparini kulki meidän työpistettä koskevissa palavereissa ja jätti minulle kertomatta palaverin päätökset.

-Tein parini pitkiä ylityökertymävapaita (jotka hänellä oli kertynyt omien laskujen maksamisesta, miehelle työpaikan etsimisestä ja uuden asunnon ja nettilehtien lukemisesta jne.), yksin. Sain haukut muilta, kun omat työni jäi tekemättä. Muut työkaverit toivat tehtäviä mitkä olivat odottaneet tekemättöminä puolikin vuotta ja jotka piti juuri yksin ollessa pikana tehdä, muiden tehtävien lisäksi tietenkin.

– Kuumeisena en uskaltanut jäädä kotiin sairastamaan. Esimies pyysi vatsataudissa minua tulemaan töihin vedoten, että työpisteemme vieressä on yleinen wc.

– Noin 1,5 vuotta oltuani kerran sitten en enään jaksanut, koin monet tapahtumat jo kiusaamisena ja puhalsin esimieheni luokse purkamaan sydäntäni. Minulla vain ei ollut mitään tapahtumista paperilla, joten esimerkkini olivat pääpiirteitä tapahtumista ja ajankohdista, mikä ei esimiehelleni riittänyt. Kuitenkin, kun halusin siirron pois työpisteestäni, päätti esimies pitää meille palaverin, jossa keskustelisimme asiasta minä, työparini ja esimies. Palaverissa työparini mulkoili minua esimiehen selän takana ja näytti viatonta, tietämätöntä esimiehelle. Kun tapahtumista häneltä kysyttiin, pillahti jopa itkuun. Esimies sanoi, että emme saa puhua kenellekkään työpaikallamme palaverin asioista.

Mitään vaikutusta palaverilla ei ollut, onneksi joulu lähestyi. Työparini jäi aikaisemmin lomalle ylityökertymiensä vuoksi ja sitten tuli tyrmäys toiselta työkaverilta. Minulle tultiin sanomaan, että olen aika voimakasta sanaa käyttänyt ja onneksi työparini pääsi aikaisemmin lomalle, koska hänellä on niin raskasta työpaikkakiusaamissyytökseni vuoksi, mutta mehän emme tiedä kuin toisen näkemyksen tapahtumista. Minä en ollut palaverista puhunut kenellekkään mitään, enkä usko että esimieskään. Kerroin esimiehelle kuulemani ja kuulemma asiaan palataan Joulun jälkeen. Asiaan ei koskaan palattu vaikka työparini ei ollut noudattanut esimiehen käskyä ja esimies tiesi asiasta, esimiehemme vaihtui.

– Esimiehet oli pitkään töissä olleita, joita ylennettiin esimiehiksi, he opiskelivat työnohella pomoiksi.

– Aloin käyttää maalaisjärkeä yksin työskennellessäni, tein molempien hommia kiireellisyysjärjestyksessä. Ensimmäisen kerran työparini tyrmistyi, kun hänen työpöytänsä ei ollutkaan tyhjä töihin palattuaan, sain taas syytökset työkavereilta ja esimieheltämme, olen jättänyt työparini tehtävät tekemättä.

– Tutkailin työpaikkakiusaamisen kriteerejä, keräsin paperille tapahtumien kulun, ajankohdan, kuka tiesi asioista jne. Tarpeeksi asioita, kun oli lapuillani otin ensin yhteyttä luottamusmieheen ja työterveyshoitajaan. Heidän ohjeistuksella otin asian puheeksi sillloiselle esimiehelleni. Kas kummaa olinkin esimiehen mielestä työpisteemme ilmapiirin pilaaja ja kyttääjä.

– Työparini tekemät virheet korjattiin kaikessa hiljaisuudessa, minun virheet kerrottiin kaikille ja sain puhuttelun, että pilaan työpaikan maineen.

– Pyysin työtehtäviä koskevan palaverin, jossa työtehtävämme vastuutettiin ja tilanne hetkeksi rauhoittui.

– Yritin töiden vaativuuden muututtua vaativammaksi saada palkankorotuksen, mutta vastaus oli kieltävä.

– Työparini lähti lomalle ”heittämällä hanskat tiskiin” tyylillä, minä pääsin lomalle vasta, kun olin tehnyt kaikki molempien hommat.

– Työpaikallani jouduin tietämättäni hengenvaaralliseen tilanteeseen salailujen takia.

Alkoi YT:t ja yllätys yllätys sain kenkää tuotannollisista ja taloudellisista syistä, töidenkiertäjä työparini sai jäädä. Oli tuumannut työkaverille, että joudun nyt tekemään töitä. Tuskin minua palkataan palkkausvelvoitteen aikana samaan toimipisteeseen, mutta onkohan minun maineeni kiirinyt muihinkin pisteisiin ettei paluuta ex työpaikkaan ole.

En edes muista ja edes halua muistaa kaikkia tapahtumia työpaikallamme, joten tässä pintaraapaisu minun ex työarkeen.

Voimia kaikille, jotka yrittävät kiusattuina tehdä työtään.

Työpaikkakiusaaminen

”Noin 140 000 suomalaista kokee kiusaamista työpaikoilla. Kiusaaminen lisää sairauslomia, ennen aikaistaa eläköitymistä sekä heikentää työhyvinvointia. Työterveyslaitoksen mukaan työhyvinvoinnin laiminlyönnin kokonaiskustannukset yhteiskunnalle ovat lähes 30 000 000 000 euroa vuodessa.”

Jos ensimmäisestä numerosta voisimmekin vielä ajatella, että se on subjektiivista, toinen on jo todeksi muuttunut ja jopa rahassa mitattu fakta. Luvut ovat järkyttäviä ja sisältävät valtavan määrän inhimillistä kärsimystä.  Kansantaloudellinen taakka on sen suuruinen, että sen tulisi herättää päättäjiä ja lainsäätäjiä.

Miten työpaikkakiusaamisen määrää voitaisiin vähentää ja estää on iso kysymys.

Ensinnä tietysti on tiedostettava, mistä on kyse. Alan ammattikirjallisuuden mukaan ilmiön taustalla on lähestulkoon aina narsistisia johtajia. Sellaisia ihmisiä, jotka ovat ulospäin erittäin fiksuja, mutta joilla on heikohko itsetunto. He eivät kykene sietämään, jos toinen menestyy heitä paremmin. Heillä  on erittäin heikko empatiakyky ja he tuntevat olevansa henkisesti tasapainossa vain, kun voivat alistaa toisia.

Ilmiönä työpaikkakiusaaminen on uusi. Mistä se on peräisin? Suurin osa tutkijoista näyttää syyttävää sormea kulutuskeskeiselle yhteiskunnallemme, kulttuurillemme ja massamedialle, joka synnyttää ”minäminäminä-ajattelun”, ”ihmistyypin, joka on itsekäs ja loputtoman ahne eikä kykene ottamaan huomioon muita luontokappaleita, vaan käyttää kaikkea ja kaikkia hyväkseen.” ”Vastuu muista, yhteisöllisyys, läheiset ihmissuhteet ja työnteon arvostus ovat muutoksen tilassa.” (Brita Jokinen, NUT 1/2014)

Miten vähentää johtajiksi päässeiden narsistiesimiesten aiheuttamaa vahinkoa? Välitön ja ehkä tärkein keino on lakimuutos. Tällä hetkellä laki ja erilaiset säädökset suojaavat monella tavalla turhaan ja epädemokraattisesti esimiehiä. Ne voivat vaikuttaa jopa rohkaisevasti nimenomaan narsistijohtajiin. Tämä on oma vahva kokemukseni.

– Esimiehen antamasta varoituksesta ei voi valittaa mihinkään foorumiin. Onko se oikein? Rehtori saa jaella varoituksia mielivaltaisesti mistä hyvästä ja niin paljon kuin haluaa. Pari kolme sellaista jo riittää irtisanomiseen.

– Toisen pykälän mukaan työntekijä ”ei saa asettaa esimiestään huonoon valoon”. Konkreettisissa kiusaamistapauksissa tämä on usein ristiriidassa sanan- ja mielipideilmaisuvapauden lain kanssa (ns. Riihimäen tapaus). Se estää alaista kertomasta häneen kohdistuvista kiusaamistapauksista tai toista alaista puoltamasta epäasialliseen kohteluun joutunutta kollegaa (tapauksessani jopa tulemaan todistajiksi poliisi- ja oikeuslaitokseen).

– Joissakin kunnissa rehtorit saivat aikaan, että esimerkiksi koulujen johtokunnat lakkautettiin. Johtokuntakokoukset voivat tuntua joskus turhauttavilta, mutta johtokunta voisi valvoa rehtorin toimintaa ja karsia alaisiin kohdistuvaa epäasiallista kohtelua. Monet vääryydet jäisivät tekemättä, jos asiat menisivät johtokunnan kautta.

– Erilaiset lautakunnat ovat hampaattomia. Niillä ei ole keinoja ja toimintavaltaa, ihmisiä ei ole valmennettu siihen, että he toimisivat muuten kuin kumileimasimina. Kuuntelematta toista osapuolta lautakunnan jäsenet hyväksyvät virkamiesten usein selvästi valheellisia päätöksiä.

– Kun epäasiallisen kohtelun uhriksi joutunut alainen valittaa Aluehallintovirastolle (AVI), se kostautuu useimmiten myös itselleen valittajalle. Tehoton AVI lisää vain narsistisen johtajan suuttumista siitä, että alainen ei vieläkään taipunut alistettavaksi, vaan vieläkin uskaltaa rimpuilla. Eikä AVI suojele uhria. AVI voisi estää tehokkaasti kiusaamista, jos kannanottovelvoitteen lisäksi laki velvoittaisi kunnan käsittelemään AVI:n toteamat vääryydet, tekemään tarvittavat johtopäätökset taikka jos laki velvoittaisi AVI:n tekemään automaattisesti rikosilmoituksen, mikäli siihen aihetta löytyy. Nykyinen AVI:n ”voi-voi”-toimintavalta on hyvin haitallista uhrin kannalta. Se vain yllyttää narsistista johtajaa tekemään asiasta ”lopun” (minut esimerkiksi irtisanottiin).

– Samaa voisivat miettiä lainsäätäjät koskien hallinto-oikeutta. Nykyään hallinto-oikeus käsittelee työpaikkariitoja vain ja ainoastaan hallintomenettelyn kannalta. Työnantajapuoli aivan varmasti miettisi, mennäkö epäasiallisessa kohtelussa irtisanomiseen saakka, jos laki velvoittaisi hallinto-oikeuden siirtämään hallinto-oikeuden käsittelyssä ilmitulleet mahdolliset rikosoikeudelliset teot rikospoliisille tutkittavaksi.

– Ehkä epäasiallinen kohtelu vähenisi radikaalisti, jos esimies olisi vastuussa teoistaan sekä hallinnollisesti että taloudellisesti. On nurinkurista, että esimies saa henkisesti pahoinpidellä ja vaikka irtisanoa alaisensa ilman mitään vastuuta omasta käytöksestään! Jos esimies häviää jutun hallinto-oikeudessa, kaupunki on häviäjä ja maksaja (kymmenien tuhansien eurojen edestä), mutta jos uhri häviää, hän on maksumies. Esimies siis ei koskaan häviä, häntä ei irtisanota, hän ei maksa, hänen ei tarvitse tuntea mitään vastuuta omista teoistaan, jos ja kun hän ei siedä jotakuta alaisistaan. – Onko uhri väärässä, jos hän kokee, ettei laki kohtele esimiestä ja alaista tasavertaisina? Joissakin maissa kunta voi periä jutun hävinneeltä esimieheltä oikeuskulut, jotka kunta ensiksi maksoi. Se lienee tehokkain keino estää esimiehen olemasta epäasiallinen alaistaan kohti.

– Edelleen, onko oikein, että hallinto-oikeus toteaa esimiehen toiminnan lainvastaiseksi, mutta kyseisillä teoilla ei ole mitään rikosoikeudellisia seuraamuksia? Jos seuraamuksia olisi, esimies joutuisi miettimään toisenkin kerran, olisiko hänen omaa asemaansa ajatellen parempi tulla toimeen alaisen kanssa.

– Kohteleeko laki uhria ja esimiestä tasavertaisina valituksen aikana? Jos ensimmäisen asteen päätös on se, että alaisen irtisanominen oli laiton ja kaupunki (edelleen esimiesten aloitteesta) valittaa korkeimpaan oikeuteen, vaikka aivan täysin ilman perusteita, silloin sillä hetkellä ainoan olemassa olevan oikeuden päätöksen mukaan syytön alainen joutuu jäämään useiksi vuosiksi hyllytetyksi työstään, oppilailtaan ja jäämään ilman palkkaa (mahdollisesti menettää velaksi ostamansa asunnon), kun saman päätöksen mukaan laittoman(!) päätöksen tekijät saavat edelleen tienata ja vaikka jatkaa tihutyötäänkin (kuten ne tekevätkin). Jos laki olisi toisenlainen, jos laittomaksi todetusta irtisanomisesta valituksen ajaksi joutuisivat esimiehetkin hyllytetyiksi, jäisivät valituksen ajaksi itsekin ilman palkkaa ja työtä, he miettisivät takuuvarmasti irtisanoako alaista vai ryhtyä ihmiseksi ja tulla sen kanssa toimeen.

– Maalaisjärjellä on kestämätöntä sekin, että laittomasta irtisanomisesta ja yleensäkin: laittomasta teosta esimiehet eivät joudu pois työstään eivätkä joudu kantamaan mitään vastuuta. Terve kaupunki, terve yhteiskunta suojaa työtätekeviä kansalaisiaan esimiesten ylimielistä mielivaltaa vastaan.

Onhan se niin, että oikeusvaltiossa voidaan katsoa kansalaista vapaaksi kansalaiseksi, vain jos tämä voi luottaa siihen, että maan lait suojelevat häntä; jos hän voi  laskea oikeuslaitoksien varaan jopa valtaansa väärin käyttäviä, rikollisilla keinoilla pelaavia esimiehiäkin vastaan. Eli voi luottaa siihen, että hän ei jää vailla suojaa vallassa olevien, niiden mielivaltaisten taikka sairaalloisten päätöksien suhteen. Jos tämä kansalainen – jollei itse tee pahaa – voi pystyä säilyttämään riippumattomuuttaan ja eksistenssiään. Jos hänen ei pidä pelätä joutuvansa mahdollisten rikollisten edessä avuttomaksi ja lainsuojaamattomaksi uhriksi.

Koska narsismi ja työpaikkakiusaamiset ovat suhteellisen uusia asioita, ne ovat lähestulkoon tuntemattomia myös poliiseille ja sen takia ongelmallisia. Näiden rivien kirjoittaneellekin sanottiin vilpittömällä myötätunnolla, että ”tällaisia tapauksia ei ole tullut vielä vastaan, emme oikein osaa tälle tehdä mitään” (ks. S. Polo: Lakimme ei tunne työpaikkakiusaamista. Kaleva, 20.7.2014) Minulta kysyttiin, voisinko itse etsiä pykäliä, joita mahdollisesti rikottiin. – Onhan se erikoista, että
uhri joutuu itse selvittämään häntä vastaan tehtyä rikosta. Poliisit ja muut viranomaiset tulisi valmentaa tällaisia rikoksia varten, sillä ilmiö on räjähdysmäisesti kasvanut.

Narsisti-esimiehen uhreilla on myös aivan omanlaatuinenkin ongelma. Talousrikoksen tai fyysisen väkivallan uhri tajuaa heti, että hän on uhri. Kukkaroon vaikuttavat ja silmin nähtävät merkit (haavat, lääkärin todistus, jne.) osoittavat sen uhrille välittömästi. Narsistijohtajien uhrien tarinoissa on lähes poikkeuksetta yhteinen piirre, että uhrilta menee monesti useita kuukausia, vuosia ennen, kun tajuaa olevansa uhri. Teko, rikos ehtii vanheta ennen, kun uhri – varsinkin hyväuskoinen – tajuaa, että häntä vastaan on tehty rikos. Rikostapahtuman tämä piirre vaatisi ihan erilaista toimintaa, uhrin kohtelua. Tutustuttuaan narsismista johtuviin rikostapauksiin on päivän selvä, että uhri on (henkisesti ja juridisesti) autettava siinä, että ennen kaikkea hän tajuaa olevansa uhri, sitten siinä, että hän haluaisi puolustaa itseään. Lainsäädännön kannalta tämä saattaa olla todella haastava ongelma.

Lakiympäristö voi hoitaa ainoastaan oireita, mutta se ei voi estää ”narsismi-epidemian” (Twenge & Campbell The Narcissim Epidemic) leviämistä. Tietysti narsistisia ihmisiä on ja tulee aina olemaan, mutta niiden määrä voisi vähentyä, jos saisimme meidän ja nuortemme kulttuuri- ja mediaympäristöön muutoksia. Nykyinen lähes täysin kontrolloimaton media kasvattaa meistä kaikista itsekkäitä ihmisiä, jotka olemme kykenemättömiä tuntemaan empatiaa ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa muuten kuin alistamalla, ohjeistamalla ja määräilemällä. Massamedia ja -viihdemaailma opettavat lapsiamme varmaan jo aivan pienestä saakka olemaan tuntematta mitään puukotettua tai ammuttua kohtaan. Tämä aggressiivinen maailma löi itsensä läpi kouluissamme, jossa se valloitti taideopetukselta aikaisemmin sille uskottua/suotua tilaa. ”Kouluistamme hävisi esteettinen kasvatus” (mm. Tapiolan kuoron ent. maailmankuulu Erkki Pohjola, HS). Tilalle tuli niin musiikki-, kuin kirjallisuustunneilla viihde, jonka tehtävänä – toisin kuin taiteella – ei ole tarjota mahdollisuutta kasvaa monipuolisesti tunnerikkaaksi ja empatiakykyiseksi aikuiseksi.

Lienee selvää, että jos lain säätäjät, lasten suojelusta, kulttuuri- ja kouluelämästä vastuussa olevat tahot eivät herää, voimme odottaa enenevässä määrin työpaikkakiusaamisia, henkisiä kärsimyksiä ja rahan menoa.

Juri Kadar, Vaasa

Työpaikkakiusaaminen puuttuu rikoslaista

Juri Kadar kirjoitti maanantaina 7.7.2014 Kalevan yleisöosastolla erittäin ajankohtaisen, tärkeän ja pysäyttävän kirjoituksen työpaikkakiusaamisesta, sen seurauksista yhteiskunnalle sekä huutavasta tarpeesta reagoida lainsäädännön muuttamisella työyhteisöjä vaikeaan ja tuhoavaan ilmiöön. Kadar kirjoitti osuvasti ongelman yleisistä aiheuttajista, narsistisista esimiehistä. Heidän lisäkseen tyypillisiä kiusaajia ovat samassa työpaikassa toimivat henkilöt, jotka eivät siedä työstään pitävää työtoveria, joka tulee toisten kanssa toimeen ja saa hyvää palautetta. Heidän keinonsa on uhrin valitseminen ja hänen henkisen tasapainonsa särkeminen syrjimällä, tekemällä näkymättömäksi, sulkemalla ryhmän ulkopuolelle, mustamaalaamalla selän takana puhumalla ja valehtelemalla ja lopulta savustamalla ulos yhteisöstä.

Työpaikoilla esimiehillä on niukasti tai ei lainkaan välineitä ja osaamista puuttua kiusaamiseen. Käytännössä kiusaamisen ongelman ratkaiseminen on mahdotonta, siitä syystä ongelma painetaan villaisella tai se kielletään. Seurauksena on kiusaamisen vähätteleminen, uhrin rankaiseminen ja/tai silmien sulkeminen. Nollatoleranssin saaminen työyhteisöihin kiusaamisen suhteen ei vaikuta realistiselta ratkaisulta. Kiusaaminen on tuhoavuudessaan rajaton ja loputon ja siksi myös pelottava.

Työsuojeluviranomaisen ohjeen, häirinnän kohteen tai työtoverin velvollisuus ottaa ongelma esille, noudattamisesta on seurannut säännönmukaisesti työntekijän laiton irtisanominen. Nyt käytössä oleva viranomaisen toimintasuositus ei tue yksilön asemaa, koska Suomessa ei juuri ole lainsäädäntöä väärinkäytösten paljastamistapauksista. Nyt häirintää ei nosteta työpaikalla esille moninaisten kielteisten seurausten ja mittavien taloudellisen menetysten pelossa.

Todellisuudessa työpaikoilla tapahtuva henkinen väkivalta ei ole mikään pikkujuttu. Se on todellinen ongelma. Vuosittain kiusaamisen kohteeksi joutuu 140 000 henkilöä. Ongelman kustannukset laskutavasta riippuen ovat jopa puolet valtion vuosibudjetista. Euroopan unionin alueella Suomi johtaa työpaikkakiusaamisen tilastoja.

Vakavin ongelma ovat Kadarin esille nostamat häiriöiset esimiehet. Kiusaajat säilyttävät työpaikkansa ilman seuraamuksia ja säännönmukaisesti häirintä toistuu kohdistuen uuteen uhriin. Kiusatuksi joutuneen keinot saada oikeutta ovat olleet vähäiset. Uhri voi viedä asiaa hallintoriitana hallinto-oikeuteen. Valitustie sopii vain virkamenettelyyn, missä lopputuloksena voi olla korkeintaan irtisanomisen kumoaminen. Tekijää ei saada vastuuseen eikä korvauksia tuomituksi uhrille.

Toinen keino on ollut ajaa työsuhteen päättymistä riita-asiana siviiliprosessissa vahingonkorvausvaatimusten kera, minkä ongelmana on uhrille lankeava tapahtuneen kiusaamisen todistaminen ja näytön taakka. Siviiliprosessissa tekijä ei voi saada rangaistusta. Esitutkintaviranomaiset ovat usein olleet aseettomia ja ymmällään asian suhteen.

Työpaikkakiusaaminen on rikosasiana uusi ja oikeiden epäiltyjen, rikosnimikkeiden ja riittävien tutkintakeinojen löytäminen on koettu haastavaksi. Asiaan on selkeästi tulossa muutosta, sillä kiusaamisasioita on viety rikosasioina tuomioistuimiin ja niistä on saatu useita syyksi lukevia tuomioita.

Työpaikkakiusaaminen on noussut lisääntyvästi esille viimeisen kymmenen vuoden sisällä. Ensimmäinen ennakkotapaus oikeudenkäynnin uhrille myönteistä päätöksestä on saatu vuosi sitten. Lainsäädännön pikainen muuttamistarve on huomattu ja asiaan pyritään saamaan muutosta. Olemme aloittaneet kattavan kansalaisaloitteen valmistelutyön, jonka tarkoituksena on asiantuntevasti osoittaa tämänhetkisen lainsäädännön, erityisesti rikoslain, vajavaisuus ja ongelmat kiusaamisasioiden tutkinnassa, mahdollisuudessa saada oikeutta ja tekijöiden vastuuseen saattamisessa. Rikoslaista puuttuvat henkisissä väkivaltatapauksissa sovellettavat ja toimivat pykälät.

Olemme koonneet ryhmän valmistelemaan aloitetta, joka on tarkoitus luovuttaa oikeusministerille ensi talven aikana. Ryhmään on pyydetty eri alojen asiantuntijoita tarjoamaan aiheeseen liittyvää osaamistaan. Heikki Dillström ylläpitää työpaikkakiusatut.net -verkkosivustoa ja tekee yhteistyötä mm. työterveyslaitoksen johtavan asiantuntijan Maarit Vartia-Väänäsen kanssa. Varatuomari Sanna Luomalla on rikosoikeudellista ja oikeudenkäyntiosaamista sekä kokemusta kiusaamisjutuista. Hän toimii oikeudenkäyntiavustajana ja aiemmin syyttäjänä. Asianajaja Mika Kivikoski toimii muun muassa Hilkka Ahteen avustajana AKT:ta ja Timo Rätyä vastaan ajetussa jutussa. Fil.tri Sirpa Polo on työpaikkakiusaamisen erityisasiantuntija, joka on perehtynyt syvällisesti narsistin uhrin ja työyhteisön prosesseihin. Polo on kirjoittanut aiheesta kirjat Narsisti esimiehenä ja Narsistin uhrista selviytyjäksi.

Tiedotamme projektimme etenemisestä aikanaan lisää.
Toivoa siis on.

Ryhmän puolesta
Sirpa Polo
FT, KM, tietokirjailija

TOP SECRET

Olipa kerran erään suomalaisen kaupungin koulun rehtori tai kaksi … Toinen heistä meni X-rahoilla Englantiin, B:n kaupunkiin … jossa hän piti luennon mutta paperit unohtuivat häneltä sikäläisen koulun, luentosalin pöytään … Sieltä ne palautettiin kyseiseen kaupunkiin. Eikä olisi ollut mitään ongelmaakaan, mutta ne paperit joutuivatkin vääriin käsiin ja ne levisivät sähköpostitse ja FB:in kautta ken ties keille kaikille. Luennon tekstiä kauhistelee nyt koko kaupunki. Kaupunkilaiset vaativat kyseisten rehtorien toiminnan perinpohjaista tutkintaa. Niinpä kaupungin esimiehet rupesivatkin kuumeisesti tutkimaan (ei sitä, miten rehtori saattoi sellaisia siellä Englannissa koko Suomen häpeäksi puhua eikä niiden rehtoreiden toimintaa) vaan, että kuka Englannista tulleen kirjeen sai ensimmäisenä käteensä, kuka on vastuussa vuodosta. Tekijää ei vielä löytynyt.

”A Finnish school principal visited England together with some teachers to exchange experiences. He also gave a lecture. We found a draft of the lecture (stamped top secret) left on the lectern and sent it to you in Finland.
from …, 6.6.2014”

Dear English friends,
Dear School Management,
Dear School Office,

I’m the principal of the Finnish school of the X project. The topic of my lecture is “Everything, everything is top secret! – How should a school principal get rid of persons he doesn’t really like”

INTRODUCTION

It can happen any time to a school principal that he cannot tolerate his subordinates or cannot see some of them. It’s just human. A subordinate like this is usually overzealous always having to do something for the kids, organising either a musiccamp or a trip or taking them to a competition, what’s more always having a lesson plan and starting the classes on time. In one word: intolerable.

As you must all know it is often enough for us school principals if this subordinate is a little bit more social and smarter than us. This may also induce undesirable psychological reactions from us. Let’s say honestly: this is the situation already intolerable. A subordinate is a subordinate. No meddling. Let dog eat dog and let it not be smarter than others anyway.

Well, we should be able to get rid of these subordinates/situations by all means. The problem lies in how to do it. I’m going to analyse this issue for you now.

A school principal is in a difficult situation in such cases for two reasons:

1. Unfortunately we have democracy in our countries and I cannot just kick out the colleague from the school however contented this would make me. A fault must be detected with the person.

2. Then this is problematic again. This kind of a subordinate is rarely caught red-handed because he performs the work conscientiously. We won’t catch this person making institutional mistakes. We, junior and senior section music teacher principals also have had a case or two like this. For instance, I myself had a music teacher, an afternoon teacher and two headmasters. They also worked day and night. Always had their minds on the students. Not like another colleague. It would have been easy to catch him. He doesn’t even go to classes or leaves the students alone in the middle of the class and goes home. And he goes to work somewhere else for months and only comes back for the summer holiday for the salary. They are not problematic (as long as the parents are reassured). Nor are problematic those like one of my teacher buddies. He could be caught easily again, I could record a million times that he is late for classes, puts the kettle on 5-10 minutes after class signal and he regularly lets the kids go home a quarter of an hour before the end of school period, even he himself cuts out very early. And he makes his students write down 20 or 30 times what mustn’t be done any more, etc. etc. It would have been enough to report to my seniors that he hadn’t had a word with his female colleagues for years, etc. Kicking him out could be as easy as shelling peas.

However, it is impossible to find any mistakes with these kid-maniac eager beavers and it’s also needless. It won’t have a result. And that’s our great worry. In such cases we principals need more finesse.

But let’s keep the line.

The way how you can get rid of an intolerable subordinate depends on several factors. Firstly on the legal context, secondly on the trade union, thirdly on the work environment, that is on how many colleagues can be gathered around you against the one to be kicked out, fourthly on whether the others can be terrified and fifthly on the character of the person to be kicked out, it goes without saying.

1) The legal context

Dear colleagues,
Dear audience,

I don’t know what the situation is like here in England with the administrative laws and with local regulators. In Finland I can say, we, Finnish principals are in the lucky situation of being allowed to do almost anything. In our town we even managed to depose the school boards (koulujen johtokunta) 1-2 years ago. If you have such bodies here in England, I suggest you doing your best to depose them. It’s not good if the parents sitting in the school board can see what we are up to against our subordinates. For instance, I would have had no chance to dismiss the music teacher because the parents and the students liked her. Over 700 petitions were collected for her anyway. Fortunately in these days in our country a school principal is such a master that even 700 more petitions can be collected and they need not be filed. We in Finland are so lucky that a principal alone may recruit and dismiss a subordinate. Admonitions may be issued without having the possibility of appeal at any forum. Anyone having two admonitions may be dismissed. Even the students’ demonstration doesn’t help.
However, the institution of the school board still exists, unfortunately. Hopefully it won’t last long. They almost voted against appealing our lost lawsuit.
Nevertheless they are in our hands more or less – just like the trade union but that is already the next topic.

Even despite all these I daresay we should be precautious.

2) The trade union

I tell you honestly that I don’t know the Finnish trade unions in general but in our town the senior secretary as well as the safety managers are all our men. We are great friends keeping contact. We can talk over with them well in advance how to kill the blokes we don’t like. This was the case with our music teacher liked neither by the senior section female principal nor by me. We tried everything, my female principal colleague too, for example she didn’t have a word with her and she tried to keep him away from the senior section, we tortured him, called him for interrogation, told lies, we did everything to him but couldn’t keep him away. This fool liked the students. Exercising our employer right we even forbade him to keep contact with them but it was useless.

To cut it short: it’s very important to elect the perfect person for the posts of the trade union and safety representatives and you need to keep them along with you, with whatever method.

Fortunately our teacher trade union in Helsinki is not willing to help those in need, only after being kicked out, that is: we have no fear of the trade union.

3) The work environment

It’s very important for the leaders to stand by each other. Whatever may come (legal, illegal, immoral or against the children, it doesn’t matter), they need to stick together. It may even be something illegal. We could also have the records and memos rewritten, could lie and defame the person picked at and we didn’t have to be afraid of being given away or accused by any of us. We keep together in good and bad, in villainy, in parties and in everything. We take the heat together in everything.

(Unluckily, we had one exception too. One of the vice school principals dared to tell the truth about a candidate. But then she got what he deserved. Three of us also threatened her that she would lose her job if she stands by the one to be kicked out even if only once and if she tells the truth about the person’s affairs and if she dares to tell others what we did to the person to be dismissed. This latter vice principal had the courage to go to court and there she told the truth all the way long without a wink of the eye. She told the whole story like it had happened without a wink of the eye. Do you understand this? The nerve of her!

Fortunately the other colleagues didn’t have such courage. By then they had learnt to fear and didn’t even think of coming to witness or making a statement at the police. Threatening is a working method with us. There’s deep silence with us.)

There were some who I admitted in the body but this is not public.

It’s essential for everyone to learn who the master in the house is. You need to pay attention to the subordinates’ not forming unity. You need to take care to have 2-3 subordinates all the time with whom you’re kind and on good terms and with whom you can chat behind the others. In such case the principal can do to the individuals whatever he wants to. This just reminds me to mention that immediately making everything confidential is also crucial. That’s easy. Refer to some privacy right, that’s all. And nothing, nothing should be discussed together but everyone be called individually to the principal’s office. And then forbid disseminating whatever was said between the two of us in the principal’s office. Everything, everything is top secret! This way nobody knows anything about what we’ve done together with the senior section vice principal colleague and everyone stays in uncertainty. And this, as we know, gives way to fear and keeps the subordinates in fear.

Thus we reach the point when the principal’s word is the correct guideline in anything. This way everyone feels good and the working atmosphere is excellent. The subordinates don’t even think that a working place can be different. Everyone is grateful to me, they laugh, smile and are happy.

Dear colleagues! I believe you should follow our example in this. Our Slovakian colleagues could do so too, not long ago they only had rumours about what democracy is. We will show this to you when your school leaders visit us.

4) Can the subordinates be terrified

As for this I can only say that the affair should always be arranged in a way that there should be only one candidate at any time. See what was mentioned in the previous section. Here I only want to mention that you should keep a court. Seduce the majority of the subordinates (sic!) even if you don’t like them all (e.g. with visits abroad, monthly coffees, amusement, an evening together, drinking together, this way or another).

5) The character of the person to be kicked out

And now we’ve reached the most difficult factor, the person to be kicked out. There are several types.

– There are those who you scold once or twice, shout at them or just make them feel who the master is and then they wet their pants and fold and keep away from you. They needn’t even be fired eventually because they disappear and keep away from the community. They learn where their places are. This is good because the example always lingers there for the others to see what happens if …

– There are some who understand from a couple of face to face conversations that it’s best to sheer off if they want the best.

– There are some for whom that’s not enough, at whom you have to shout. But take care! We have democracy. You must do it always face to face when no one else can see it. And don’t forget to instruct: keep the mouth shut about whatever was said face to face. It’s crucial for that person to understand he/she has nothing to do here. Should that be not enough, you need to persistently humiliate, offend him/her, be unfair to him/her, accuse and suspect him/her continuously, send the person for an aptitude check or to the psychologist. Can you do these? These usually bring a result and the subordinate will ask to go to another school and thus teach the others how things are.

– And finally there are the fools that don’t understand from anything. They will believe until the end that it’s just some misunderstanding and you are a nice person. They’re simply foolish. They don’t want to believe that there are evil humans, immature and bad leaders. They keep on trying to prove that it was not like that, they were misunderstood and they kept our instructions and then what will happen to the students; as if we, music teacher principals ever cared what will happen to the students. No, we don’t care. And even after the tenth accusing meeting they keep on planning how to organise a choir competition and how to get the money for the trip. They are almost impossible to exhaust. They never notice that being fired is on the doorstep and just keep on thinking about the concerts and the flute exam. They cannot be helped. They can only be fired.

And here comes the question: how to do that?

Now you have to build on the good relationship among the leaders. The person has to be accused! Though this shouldn’t be done by you, the principal! It shouldn’t be you to organise the disciplinary meeting for him/her where he/she will be accused but you need to make the education department manager or the deputy organise the play. If you are united, they will be take part in the scene with pleasure.
It’s almost all the same what you accuse the person with. For example I lied at the education department that he kept on making phone calls on him mobile like a lunatic. (And then when it was revealed that I had lied, this … education department manager tried to refine the affair by saying that the subordinate must have gone out at night to call me from call boxes. The lunatic. He didn’t remember that in our town there had been no call boxes in the streets for long. Ha-ha! Sometimes things go that funny. But if you stick together, even this doesn’t matter.)
Back to what you can make up and what accusations you can find. For example, the teacher has given away some top secret to the parents. Sure, it was not the case with us either and the teacher wasn’t a tell-tale but that doesn’t matter here. The point is to keep the person under constant pressure for long. He shouldn’t have time to get involved in anything else than avoiding the next accusation. And once again: it mustn’t be you to issue the administrative penalty! Ask a buddy at the directorate.

If all these aren’t enough, you need to get the colleagues to attack him somehow. Demonise him behind the back. And order that he mustn’t talk about the past. This, unfortunately, also gave me some headache because this music teacher was really kind to us all. For instance, he had a great symphonic piece performed for my 40th birthday on the school corridor as a surprise and all principals of the town were present. Or once he hosted 35 Italian guests of mine in the orchestra camp that he himself organised. And he used to bring flowers to decorate the teachers’ room. Imagine, this swindler once brought a huge Philodendron too, just for nothing and didn’t even ask a price for it. And put it on top of the cabinet as a decoration. It was in full green there. He watered it. Unbelievable, isn’t it? Don’t worry; when I finally managed to have this bloke dismissed, I made the cleaning woman throw the plant into the dustbin. That was all to it. (Remember now again, don’t take responsibility for anything. It was the cleaning woman who threw it out and not you.) And then sometimes he used to bring some cakes from the shop, make coffee for the colleagues, invite them for lunch in the afternoons and sometimes invited me to the teachers’ kitchen where he laid the table and served lunch for the colleagues. He often invited me for lunch in the afternoons too. And generally he’s polite, helpful and he is ready to substitute any time when one of us cannot give his/her class. So, after all these it wasn’t an easy business to get the colleagues to hate him. And I didn’t really manage to, only with a few of them and my pub mates. And I was also a bit late with having him hated. It wasn’t actually successful by the time the machinery of dismissal was set up. In that I wasn’t careful enough, unfortunately. But everyone stands by us up to the city vice manager/vice mayor. It didn’t matter.

In such cases when it’s difficult to turn the colleagues against the one picked at, you can give a try with the children. Probably you can make one or two hate the teacher you want to fire. We had great success in this with a buddy colleague who’s also present here. We didn’t need to do anything else than keep on suggesting two-three problematic boys behind the picked colleague how difficult these choir classes are, you don’t want to go to the concert to sing with the Japanese, do you, well, you don’t have to, we understand what a pain in the neck it is for you. Just let us know and we’ll help you and don’t go to sing at the concert but then again you don’t even have to attend the music classes. We help you and you’ll take notes during the classes what the teacher does to you. Or you can ask the colleagues to spy a bit, take notes on what the boys gained by us say about the colleague picked. Then this can be a bit exaggerated and one more reason for the dismissal is ready made.

I must say we were a little too successful in this: the boys presented the stories so well that one’s father came to the school to threaten the teacher we picked to dismiss. And we could extend our list of reasons for dismissal that the children were made to stand in the corner. (The kid’s mother is a vice principal in another school for whom we intended to make a job in the educational office. But this we couldn’t carry out.)

Unfortunately – as I already mentioned – in those times the vice principal lady of our school wasn’t threatened to the proper level and she told it wasn’t true that the teacher in the dismissal procedure had made the kids stand in the corner. From this the lesson for us principals is that the teacher community has to be kept in total fear already well before we start working on methods preceding the dismissal.

And now comes the dismissal. It’s essential again that it mustn’t be you to write the documents of dismissal with straight backbone. Find a dupe to do this. For example some green junior leader at the educational office whose head you can fill with lies or who’s a good buddy anyway. With us they took the heat. It’s best if he takes the heat. Then you, the principal won’t have any problems from the heaps of lies needed to collect and sign for the dismissal. If the educational office managers are in the same gang, it will be a piece of cake to have the decision of the officers on the dismissal approved by the educational commission.

From this point the case is taken to court, which takes years. The deliquent will never return to work. If the lawsuit is lost, which is unluckily rather likely with this sort of subordinates, in Finland it’s not us the principals who pay but the town. It’s also possible that the town will pay the monthly salary free for the fired person until retirement. Let them pay!, you and your senior section colleague have got rid of an unpleasant and schmuck colleague who likes the job and the kids. One who didn’t have the wit to leave the kids alone after a well performed day and go home to eat the daily crisps and drink the bottle of Coke. Well deserved, why pamper the kids, am I right?

Well, that’s what I wanted to tell you briefly. I hope you find something useful in my presentation. Have you got any questions?

If not, I’m giving word to my male subordinate sitting here to tell you more about with what and how we filled the boys’ heads. Or I can tell you about how we got one of the vice managers at the educational office to fake the reports when this fool to fire had it recorded that he had been offended at him working place. And about how we got another leader to write two memos so that our hokey-pokey of threatening wouldn’t come to light.

FINALLY
During our next meeting within the Comenius programme framework I’ll give a presentation on a situation when someone is elected principal in a school where we cannot tolerate the operation (we, for example, the music specialisation) and then how to get rid of this section of the school with perseverant and tenacious work or how to make it impossible/unfeasible for them to work.

If you don’t have any questions I suggest talking over what to make up on how to spend our money received from Comenius. We still have quite an amount of it.

Please, allow me to remind you that everything you heard here is strictly confidential. It is forbidden to mention it to third persons. Anyway, I don’t think, this might cause problems among us in the future.

Tervetuloa Suomeen!

And now I’m giving word to my colleague, please …

Työpaikkakiusaaja-esimiesten uhri eräästä suomalaisesta kaupungista, G. K.

Työpaikoilla ei osata puuttua häirintään

Lukaisin artikkelin Työpaikoilla ei osata puuttua häirintään ja tuli mieleen, että samaa viestiä tämä sivustomme on vienyt viranomaisille jo 9 vuotta, nyt viesti tuntuisi menneen perille.

Työpaikkojen ongelmana on juuri niiden henkisen väkivallan varalle tehtyjen ohjeiden ja suunnitelmien toteuttaminen käytännössä. Laki ei tarjoa paljoa apua käytännön ratkaisuihin, kun ainoa ohje on että pitää puuttua käytettävissä olevin keinoin. Yleisin keino onkin sitten palaveri, jossa kiusaaja haukkuu/lyttää kohteen ja esimiehet kuuntelevat vierestä. Tämän jälkeen esimiehet toteavat, että kyseessä on kahden työntekijän erimielisyydet, eikä kiusaaminen. Henkinen väkivalta pahenee entisestään ja liian usein kiusaajalle ei koidu mitään seurauksia tällaisista palavereista.

Työnantaja voitaisiin aivan hyvin velvoittaa työterveyshuollon käyttämiseen henkisen väkivallan tapausten ratkaisemisessa. Pienemmillä työpaikoilla voitaisiin käyttää esim. sovittelutoimistojen apua. Liian ympäripyöreä laki on ongelma työnantajille ja henkisen väkivallan ehkäisemiselle. Henkiseen väkivaltaan puuttumiselle pitää saada valtakunnallinen ohjeistus ja käytäntö, joilla saadaan karsittua sekalaiset käytännöt työpaikoilta.

Hyvinvointi kuuluu kaikille? -seminaari, Raahesali To 20.3.2014

Tässä edustajamme Sirpa Polon näkemyksiä Hyvinvointi kuuluu kaikille? seminaarista Raahessa.
…….

Mikko Salmi, haastattelija ja juontaja, aloitti omalla puheenvuorollaan, mistä jäi mieleen kokemuksensa ensimmäisestä työpaikasta. Ensimmäisen päivän kahvitauolla mies oli ihmetellyt, kun kaikilla työntekijöillä oli kahvimuki, missä oli kunkin oma nimi. Hän oli kysellyt, miksi hänen nimellään ei ole mukia, jolloin esimies oli pyytänyt tätä katsomaan kaappiin. Mitä hän löysi. Hyllyllä oli muki, kyljessä nimi Mikko. Sanoi sen jälkeen olleensa varma siitä, että oli tervetullut ja vieläpä odotettu työntekijä yhteisöön.

Aivan alussa ohjelmassa esitettyjen ammattiliittojen edustajat olivat Salmin haastattelussa. Siellä tuli hyviä puheen vuoroja, toiset olivat hyvinkin perillä epidemian luonteesta, toiset vähemmän, mitään todella selkeää kommenttia ei tullut, mutta jokainen ilmaisi tiedon tarpeen ja huolen.

Salmi haastatteli Hilkka Ahdetta, missä käytiin läpi tilanteeseen ja olosuhteisiin nähden tyypillisiä kysymyksiä, joihin Ahde vastaili asiallisesti ja tunteet herkässä. Ei kai tarvinne erikseen ilmaista, miten hän voi.

Edessä ovat kaksi oikeudenkäyntiä keväällä ja kolmas vielä syksyllä. Kovan paikan edessä jo sellaisenaan. Näyttää siltä – ei yllätys – vastapuoli käyttää hyväkseen kaikki mahdollisuudet. Kylmää.

Sanoisinko vielä, että työnantaja oli ollut tietoinen palkatun henkilön persoonallisuudesta mutta oli etsinyt kovanluokan neuvottelijaa hyvien sopimusten aikaan saamiseksi. ”Paras valittiin”, oli valitsijoiden näkemys.

Sanna Luoma, varatuomari Rovaniemeltä, esitti asiansa selkeästi ja suorasanaisesti. Hänen puheenvuoronsa oli todella vakuuttava, minulle jopa joitakin sellaisia asioita avaava, mitä en ollut aiemmin kuullut. Toki näyttää siltä, että sitten oman tapaukseni, asioissa on tapahtunut muutosta.

Luoma vakuutti. Myöhemmin sain kuulla toisessa yhteydessä, että hän nauttii laajasti luottamusta häiriöisten puolustamisessa oikeudessa. Luoma aloitti oman puheenvuoronsa kertomalla tarinan kiusaamisesta ja päätti kertomuksensa sanomalla, että hän sattuu tietämään, mitä tämä nuori nainen ensimmäisessä ?
työpaikassaan kaltoin kokenut tekee tänään. Hän seisoi siinä katederilla puhumassa nyt jo kokeneena juristina. Kokemusta siis hänelläkin.

Sitten kehässä oli Pyry-Pekka Suonsivu, hänkin loistavan puheenvuoron käyttänyt työterveyslääkäri. Esitteli ansiokkaasti sairaudet, joista häirinnän tunnistaa suhteellisen pian ongelman syntymisen jälkeen. Esimerkkinä kolesteroliarvojen huima kohoaminen ja huomattava painon nousu.

Kolesteroliarvoista on omakohtaiset kokemukset. Paljon muutakin kiinnostavaa tuli ilmi, mutta nämä sain muistiini.

Aloitin oman puheeni reippaasti esittämällä kansalaisaloitteen tekemisellä määrittelemällä reunaehdot. Häirintä ei vanhene rikoksena koskaan ja rangaistuksena on ehdoton vankeus. kerroin myös Belgian (? vai Hollanti) mallin, missä häiriöinen on vastuussa todistamisesta, että häirintää ei ole tapahtunut.

Jatkoin sitten kertomalla joitakin tekijöitä, jotka auttavat tunnistamaan häiriöisen käyttäytymisen, millainen hänen minuutensa, miten hän on vailla omaatuntoa, mikä antaa mahdollisuudet tehdä mitä tahansa ilman syyllisyyden tunnetta. Demonstroin asiaa käyttämällä hyväksi pahvista pääsiäismunaa (kohta ajankohtainen). Olin ennen puheen alkamista tarjoillut etupenkkiläisille munan sisältä löytyneet suklaamunat puhumatta vielä enempää. Puheen loppupuolella otin puheeksi sen, että häiriöinen ei välttämättä ole tarkoituksellisesti paha, hänellä ei vain ole, johtuen lapsuuden horjuvasta ja torjuvasta huolenpidosta, kehittynyt sisäistä minuutta (meheviä suklaamunat, jotka tuovat iloa ja hyvää mieltä), joka tuntisi hyviä asioita, kuten mielihyvää ja vastuuta itsestään ja toisista ihmisistä (lähde Keltikangas-Järvinen, Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot) ja että hän käyttäytyy niin kuin tekee, koska hänellä ei ole muita keinoja.

Kevennyksenä tilaisuudessa oli kaksi eläkeiässä olevien naisten ryhmän tanssiesitystä, tervetulleena piristyksenä. Tässä kohdin koin, että järjestäjä oli tehnyt viisaan ratkaisun. Muuten ilta olisi saattanut tuntua rankalta. Täytyy kuitenkin sanoa myös, että ehkä Ahdetta lukuunottamatta (hyvin ymmärrettävää) jokainen onnistui keventämään, jopa naurattamaan yleisöä, mikä minusta oli todella tärkeä asia.

Tilaisuudesta jäi varsin hyvät fiilikset. Kiitokset ja ablodit olivat mittavat. Useat (juttelin ainakin seitsemän ihmisen kanssa,mielestäni saavutus) tulivat juttelemaan avoimesti, kysymään kokemuksiensa esille nostattamia kysymyksiä yms.

Osallistujista sen verran, että Marina kertoi kaupunginjohtajan alustavasti luvanneen tulla mukaan, peruneen sen sitten kiireisiinsä vedoten, mutta lopulta kuunnelleen useammankin puheenvuoron. Hyvä ele, sanoi M.

Saamani tiedon mukaan palautetta on tullut runsaasti ja kaikki kiittävää.
odottavat lisäinfoa teemasta. Marina ja Juri tekivät todella ihmeitä, kahdessa viikossa seminaari-ilta, missä arvion mukaan oli 250 osallistujaa.

…….

jatkoa torstaille

Pidin perjantaiaamuna seuraavan kaavan mukaan ’koulutuksen’ missä avasin hiukan sitä, mistä on kyse kun puhutaan henkisestä väkivallasta – häirinnästä – narsistisesta luonnevauriosta – Mitä se on? ja Miten häiriöistä ihmistä tulee tulkita?

Porukkaa oli nopealla aikataululla koossa ihan mukavasti, vaikka ennakkotieto meni perille vasta vain muutama päivä aiemmin. Tilaisuus oli mielestäni onnistunut ja osallistujat sekä kuuntelivat itse asiassa hyvinkin tarkasti, keskusteluakin syntyi ja lopussa raikuvat ablodit.

Tässä tilaisuuden info
HUOMIO!

Maksuton koulutus pe 21.3. klo 9.00 – 10.30 Raahen Aikun auditoriossa.
Koulutus on työsuojeluun liittyvää ja koko henkilökunta opiskelijoineen on tervetullut!

Hyvinvointi kuuluu kaikille!

Aiheen alustajana ammatillisen kehittämisen muutosprosessien johtamiseen ja henkiseen väkivaltaan perehtynyt FT Sirpa Polo.

Henkinen väkivalta tuhoaa ihmisyhteisöjä ja niiden kautta kaikkea elämää.

Henkinen väkivalta on lisääntynyt yhteiskunnassa voimakkaasti viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Ongelmasta puhutaan jo maailmanlaajuisena epidemiana. Silti henkinen väkivalta saa erittäin vähän asiallista huomiota julkisesti. Ongelma on edelleenkin vaiettu asia, mistä ei halutakkaan kuulla enempää. Näin emme valitettavasti pääse irti vaarallisesta ja kaiken tuhoavasta ilmiöstä.

Henkinen väkivalta saadaan hallintaan ainoastaan suhtautumalla siihen täysin kielteisesti ja taistelemalla sitä vastaan. Pelkkä nollatoleranssin vaatiminen ei auta asiassa. Meiltä vaaditaan käytännön tekoja. Tekijöinä olemme me kaikki.

Voidaksemme toimia aktiivisesti toiseen ihmiseen kohdistuvan häirinnän lopettamiseksi ja ennalta ehkäisemiseksi, meidän tulee tietää ja tiedostaa, mitä henkinen väkivalta on ja miten voimme vaikuttaa ongelman kitkemiseksi.

Hyvinvointi kuuluu kaikille. Jokainen meistä on vastuussa hyvinvoinnin syntymisestä ja sen ylläpitämisestä. Hyvinvointi edellyttää jatkuvien hyvien tekojen tekemistä ja inhimillisen elämän suojelemista. Miten kiinnitämme huomiota hyvinvoinnin säilymiseen?

Tervetuloa mukaan HYVINVOINTI KUULUU KAIKILLE –koulutustilaisuuteen keskustelemaan, mitä henkinen väkivalta on, miten se ilmenee ja miten meidän tulee toimia henkisen väkivallan suhteen.

………

Kiitokset Sirpalle tästä yhteevedosta.

Tapaus AKT

Uutisissa on ollut juttua käräjäoikeuden päätöksestä AKT:n kiusaamisjutussa. Päätös oli odottu ja se tulee auttamaan monia henkisen väkivallan kohteita tulevaisuudessa.

Asian tiimoilta onkin hyvä herätellä taas keskustelua henkisestä väkivallasta työpaikoilla ja sen seurauksista yksilöille ja työyhteisöille. Työpaikan henkinen väkivalta vaikuttaa samalla tavoin kiusattuihin ja sivusta seuraajiin.

Henkisen väkivallan käsittely olisi järkevää ja myös halvempaa hoitaa työpaikoilla, koska viranomaisille ja oikeuteen mennessään näissä tapauksissa ei ole enää voittajia, vaan kaikki osapuolet häviävät.

Nyt olisikin toivottavaa, että jo 10 vuotta vanhaa työsuojelulainsäädäntöä alettaisiin muotoilemaan nykyaikaan sopivaksi ja mm. pidentämällä työturvallisuusrikoksen vanhenemisaikaa nykyisestä 2 vuodesta -> 5 vuoteen.

Tämän lisäksi olisi syytä kiinnittää huomiota Työterveyslaitoksen ja Aluehallintovirastojen resursseihin henkisen väkivallan tapausten ehkäisemiseksi. Työnantajien valvonta ja ohjeistaminen on paras tapa saada asenteet muuttumaan henkistä väkivaltaa kohtaan.

Toivokaamme, että tämä AKT:n jutun saama julkisuus edesauttaa asenteiden muutosta työpaikoilla ja laittaa päättäjät tekemään parannuksia nykyisin käytäntöihin ja lainsäädäntöön.

Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Laittelen tänne taas infoa sivuston kävijöistä vuoden 2013 ajalta, tänä vuonna sivustolla kävi reilut 66.000 lukijaa, joka on melkein kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.

Sivustolle lisätty Google translator lisäsi ulkomaalaisia kävijöitä ja sivustomme on ollut mukana ainakin yhdessä Amerikkalaisessa tutkimuksessa.

Kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta ja jatketaan henkisen väkivallan esiintuomista 2014.