Joskus olen kuullut sanottavan, että mikäli lähtee sairaasta työpaikasta taistelematta niin kiusaaja on voittanut. Myöhemmin aloin miettimään mitä tämä tarkoittaa, mitä kiusaaja on voittanut?
Onko hän voittanut egojen taistelun? Onko hän voittanut olla suosittu työpaikalla? Onko hän voittanut ylennyksen tai palkankorotuksen? Onko hän voittanut kiusatun henkisesti? Mitä hän on voittanut?

Lopulta tulin seuraavaan lopputulokseen, kiusaaja on voittanut oikeuden harjoittaa henkistä väkivaltaa koko työyhteisölle. Tästä päästään seuraavaan kysymykseen, miksi yhden ihmisen pitäisi taistella kiusaajaa vastaan muiden taputellessa selkään, vaikka he voisivat yhdessä lopettaa kiusaamisen, pelkäämisen sijaan?

Tästä asiasta päädyin seuraavaan, kiusatun kannattaisi ajatella tilanteessa ainoastaan omaa terveyttään, omaa onnellisuuttaan, omaa itsetuntoaan, perheensä onnellisuutta ja terveempää työpaikkaa. Vaikka tämä saattaa tuntua itsekkäältä ajattelulta, niin nämä ovat ne kiusatun elämän tärkeimmät asiat, jotka kiusaaja voittaa ja vie taistelun varjolla.

Tarkoitan tällä sitä, että oikeuksistaan pitää huolehtia ja viedä kiusaajat/tukijat vastuuseen, mutta sitä ei kannata tehdä onnellisten ja elämässään tärkeiden asioiden kustannuksella. Joskus on parasta päästää irti ikävistä asioista, vaikka ne olisivat kuinka epäoikeudenmukaisia ja tahallisia tekoja hyvänsä.

Jokainen elämä on liian tärkeä tuhlattavaksi kiusaajan peleihin voittamisesta ja häviämisestä, kiusaajan tukijat ovat oman tiensä valinneet ja tulevat aikanaan saamaan kiusaajalta saman kohtelun, kuin jokainen aiemmin kiusattu. Liian moni ei ymmärrä mitä henkinen väkivalta on, ennen sen osumista omalle kohdalle.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa, voimia kaikille kiusatuille.

Naiset keskustelevat henkisestä väkivallasta, erityisesti sen kohteena olemisesta ja jaksamisesta.

Tsemppiä! Kannustavat naiset toisiaan. Tarjosivat tukeaan. Sellainen tuntuu hyvältä. Toisten tuki on enemmän kuin välttämätöntä hänelle, johon häirintä kohdistuu.

Tsemppiä! Pysähdyin pohtimaan, mitä tuo Tsemppiä -kannustus tarkoittaa siinä tilanteessa, kun työtoveri avautuu kertomaan kokemuksestaan olla häirinnän kohteena, kauhun sisällä. Tsemppiä tarkoittaa, että olemme tukenasi. Koita jaksaa. Koita kestää. Olen puolellasi. Haluan, että jaksat.

Tsemppiä? Mitä korvani kuulevat? Aivot ajattelevat? Kun toiset vielä lisäävät taakkaa. Koita jaksaa. Kestät kyllä. Ajattele, miten ihana tuo ihminen on! Mitä kaikkea hänen on tarvinnut kestää. Täytyy häntäkin ymmärtää. Kiusaajaa.

Tsemppiä! Kauhu kulkee vierelläni tasatahtia. Tekee mieli oksentaa. Että vielä pitäisi ymmärtää TOISTA, JOKA RIKKOO, SÄRKEE, … Koska hänellä on niin vaikeaa. Miksi hän kaikin tavoin yrittää muuttaa elämääni yhtä vaikeaksi?

Tsemppiä? Mihin? En ole nukkunut viiteen vuorokauteen. En tunne itseäni. Olen kadottanut itseni. On vain kauhu. Jatkuva jankutus päässä. Olen loppu.

Ääni sisälläni. Sanoo. Käännä kaikki nurinpäin. Mitä? Kysyn? En käsitä. Käännä kaikki nurinpäin. Toistaa kaiku.

Miten väkivallan uhrina jo pidemmän aikaa olleen aivot tulkitsevat kannustuksen, tsemppiä? Että vielä pitäisi kestää tätä helvettiä! Tsemppiä toivotuksen hyvä kääntyy korvissani vastakohdakseen.

Yritän selittää.

Asetu katsomaan ihmistä ulkoapäin.

Ihmisessä on kaksi minuutta. Toinen minä maailmassa toisten kanssa olemiseen. Ulkoinen minä. Vuorovaikutuksen minä. Peili toiselle. Että olisi toinen ihminen peilinä minulle, koska ilman sinua en ole olemassa, en kasva, kehity, en tee töitä niin kuin minä teen. Ulkoinen minä tekee minusta sosiaalisen, toisten kanssa toimeen tulevan ihmisen. Saan (nykyisen tieteellisen tulkinnan mukaan) eväät tähän ensimmäisten vuosieni aikana niiltä ihmisiltä, jotka ylläpitävät elämääni. Ruokkivat, pukevat, pesevät, huolehtivat unen ja valveen rytmistä, lohduttavat, opettavat ja, Rakastavat.

Toinen, sisäinen minä. Se joka olen. Ainutkertainen. Se, jonka vain minä tunnen. Siis tunnen ehdolla, että olen luonut yhteyden tunteiden tyyssijaan, elämän energialähteeseen. Tarkoittaen, että hoivaajani on luonut olosuhteet, että aivoihini on rakentunut yhteys sisäiseen minääni. Minän rakentumisen ensimmäinen aalto on suhteeni ulkoiseen, tärkeisiin toisiin ihmisiin, jotka ruokkivat, eivätkä missään tilanteessa jätä eivät hylkää. Yhteys luontoon, joita ilman sisäinen minä ei elä, ei kasva, ei kehity, ei puhkea kukkaan. Vähitellen, kun olen valmis, suhteeni toisiin. Ryhmään. Vuorovaikutukseen. Toisiin, jotka minulle ovat peili, jota heijastan nähdäkseni minäni. Minän, jonka näen vain heijastuksena. En koskaan suoraan, konkreettisesti. Kehityn olemaan yhdessä toisten kanssa. Vuorovaikutuksessa. Peilinä toiselle, jotta hän kasvaisi ja kehittyisi siksi, mikä hän on. Että minä kehityn siksi, mikä minä olen.

Tämä on ihmisenä olemisen ydin ja koko oleminen.

Miksi nyt kärsit?

Kun todellisuus katoaa, alat kärsiä. Ahdistut. Mielesi etsii pysähtymättä vastausta kysymykseen, joka öin ja päivin pyörii, estää nukkumisen, estää rauhoittumisen, mutta ei anna vastausta. ”Tsemppiä” kaikuu korvissa. Toimii päinvastoin. Kiihdyttää. Hengityksen. Kuristaa kurkkua. Ääni katoaa. Ahdistus ja käsittämättömyys johtaa lopulta kyvyttömyyteen puhua. Unettomuus katkaisee yhteyden omaan itseesi. Päädyt toisten huomion kohteeksi, koska sinussa on ilmiselvästi jotain vikaa. Kaikki sen tietävät.

Leimat joita kannamme

Kärsimys, jonka tunnet, mutta jota et käsitä. Et tiedä tehneesi mitään pahaa. Kukaan ei ole valittanut mistään tekemisestä tai tekemättä jättämisestä. Kun yrität kysyä, miksi toinen käyttäytyy sinua kohtaan, kuten tekee. Nälvii. Kulkee ohi huomaamatta. Pyytää kahdenkeskiseen keskusteluun, jossa ei ole aihetta mistä keskustella. Huutaa. Keskustelussa, missä kuulet itsestäsi totuuksia, joita et allekirjoita, jotka eivät ole sinun totuuksiasi. Missä sinua syytetään syyttä.

Et käsitä vaikka kuinka yrität selvittää. Täytyy olla joko väärinkäsitys, joka puretaan keskustelemalla. Käymällä dialogia. Se tarkoittaa, että puhutaan samasta asiasta, missä molemmat puhuvat vuorotellen ja molemmat kuuntelevat toisiaan tarkoituksella ymmärtää, voi löytää vastauksen. Mutta nyt? Keskustelu on kuin sammakonkutu kämmenellä. Se ei pysy. Se ei putoa. Kehossani herää epäilys. Onko itseni suhteen väärässä? Olenko sitä, mitä he väittävät?

Kun sinua manipuloidaan, se tarkoittaa, että sinut halutaan kantamaan jonkun toisen taakkaa. Kyse on henkisestä väkivallasta, pyrkimyksestä valjastaa syylliseksi. Sitä ei pidä hyväksyä. Jokainen kantaa oman taakkansa. Häirintää vastaan täytyy suojautua. Sen aiheuttamaan pelkoon ei pidä kiinnittyä. Miten sen teet? Siinä kysymys! Vastausta on vaikea löytää.

Ihmisten maailmassa ajattelemme, että ongelmat ratkaistaan keskustelemalla. Tämä on tervettä käyttäytymistä. Tästä seuraa käsitys, että ongelman takana on aina kaksi ihmistä, jotka/joiden välillä on ristiriitaa. Ja että ongelmat selvitetään niin, että nämä kaksi keskustelevat niin kauan, että asiat selviävät ja nämä kaksi ihmistä pystyvät taas tekemään asioita yhdessä. Tervehtimään toisiaan kaduilla ja toreilla. Hymyilemään.

Näin me toimimme, me ihmiset. Paitsi silloin, kun toinen meistä toimii toisin. On ihmisiä, jotka synnyttävät ristiriidan ja aiheuttavat mekkalan toisen kanssa ilman, että tällä on pienintäkään käsitystä mistä on kyse. Kun kuvio avautuu tälle toiselle. Kun hän löytää itsensä syytösten virrasta, tuntee itsensä niin hölmöksi, ettei sanaa saa suustaan. Tässä vaiheessa se toinen meistä, joka toimii toisin, on levittänyt huhua siitä, mitä jälkimmäinen on tehnyt, jättänyt tekemättä, mitä hän ajattelee, mihin hän pyrkii. Tekee virheitä, jopa rangaistavia vääryyksiä. Mikä pahinta, pyrkii ottamaan vallan. Pelikenttä on miehitetty. Toisessa päässä on vastassa ’johtajana’ toinen ”joka toimii toisin”, perässään suuri ihailijoiden joukkue. Toisessa päässä H Moilanen. Yksin vastaan tusina muita, eikä hänellä ole pienintä aavistustakaan siitä, mikä peli, mitkä säännöt, mikä pelin henki. Hän, joka toimii toisiin, johtaa joukkojaan ja hyökkää ja jota joukot seuraavat ihaillen ja ylistäen. Salaa peloissaan, mutta eivät siitä hiiskahda.

H Moilanen yrittää kaikin tavoin selvittää, mistä on kysymys. Jokainen kysymys, jokainen teko kiristää köyttä kaulalla. Sen verran on kuitenkin elintilaa, että jaksat kertoa jollekin toiselle, miltä sinusta tuntuu. Et pysty kertomaan tarinaasi ilman, että liität tarinaasi hänet, ”joka toimii toisin” mutta joka antaa vaikutelman siitä, että hän tekee oikein, tuntemuksesi kertomiseen. H Moilasella on raskaita asioita koettuna aiemmin. Jokaisella meistä on. Hänen on itsekin vaikea käsittää. Miten sitten saisi toisen uskomaan totuuksia, jotka tuntuvat käsittämättömiltä. Ei kukaan usko H Moilasta. Tässä vaiheessa ei edes H Moilanen itse. Sen uskovat useimmat, että H Moilanen on ongelma ja täyttää kaikki ne kieroudet, joita ”joka toimii toisin” kertoo taustajoukoilleen. Varmistaakseen kokonaisuuden, hänellä on useita taustajoukkoja. Jokaisella niistä on oma tarinansa H Moilasesta. Eikä mikään tarinoista kerro asiallisesta käyttäytymisestä. Jokainen tarina kertoo ”joka toimii toisin” omista ajatuksista, jotka hän kertomalla toisille antaen samalla ymmärtää ne H Moilasen ajatuksina, siirtää toisten avulla H Moilaseen. Muut toiset uskovat H Moilasesta sen, minkä he ovat kuulleet, mutta eivät koskaan varmistaneet asian todenperäisyyttä itseltään H Moilaselta. Moilasen tila yhteisössä toisten silmissä on pimeä, hän pelottaa toisia, eikä kukaan halua olla hänen kanssaan, tai jos haluaakin, ei uskalla. Suojaa itsensä. Moilanen jää yksin sisällään ”joka toimii toisin” sisäisen minän tyhjyys ja kauhu. Moilasen sisäinen minä on kaapattu. Moilanen kuulee sen ”joka toimii toisin” puheesta, kun tarkkaan kuuntelee.

Loppusanat

Eikä tämä kaikki vaadi narsistia kumppaniksi, hämähäkiksi. Riittää, kun on sopivat olosuhteet, herää halu saada ja ottaa valtaa itselleen. Herää myös sisäinen hirviö, vaikka sisäinen minä on kehittynyt, riittävän kokonainen käsittämään, mitä on terve vuorovaikutus ja miten oleellinen se on ihmisten vuorovaikutuksessa ja asioiden hoitamisessa. Sisäisen minän tasapainon voi järkyttää pelkästään otolliset olosuhteet, hetken mielihyvä tai -paha. Kateus. Pelko tai halu asettua asemaan, minkä haltijaa palvellaan. Johtaja, piispa, presidentti, opettaja, …

Pahalta meidät suojaa vastavuoroinen käyttäytyminen suhteessa, puhuminen ja kuunteleminen, pyrkimys ymmärtää, käsittää konkreettisesti toisen pyrkimykset, ottaa toinen todesta vaikka pysymällä omalla tontilla. Luottamus. Myötätunto. Vilpitön ja puhdas halu tehdä hyvää toiselle siten, minkä toinen kokee hyväksi ja ottaa itse vastaan toisen antava lämpö sellaisena, mikä itseä lämmittää.

Tsemppiä! Tsemppiä, mikä tarkoittaa. Minä olen tässä ja kuulen sinua, kun puhut. Olen tässä. En sanomassa, miten asiat ovat. Sinä itse tiedät. Olen sinulle peili, johon heijastat ajatuksesi nähdäksesi, miten asiat oikeasti ovat. Peilinä, että ymmärrät, missä on vika, mikä on ongelma. Tsemppiä! Uskalla olla avoin. Oma itsesi. Avaa se, mikä häiritsee. Löydä oikea ongelma. Uskalla luottaa. Löydät oikean vastauksen. Keho kertoo, kun vastaus on oikea. Hyväksy se.

Tsemppiä! Sinun ei tarvitse uskoa sitä, mitä ei ole vaikka niin joku väittää. Sinun täytyy uskoa se, mikä on ja toimia ja olla sen mukaan. Silloinkin kun se tekee kipeää tai joudut toimimaan vastoin käsityksiäsi. Jos olet tehnyt virheen, oikaise se. Sano, että olet tehnyt virheen. Pyydä anteeksi, vain jos on oikeasti tarpeen. Maailmassa on asioita. Vastuu pitää kantaa. Kaikkea ei pysty käsittämään. Se mikä pitää käsittää, on, että itseä, omaa minää, ei pidä uhrata. Sinä olet se ihminen, jonka turvavyön kiinnität ensimmäiseksi.

Pysytkö perässä? Yritä uudelleen!

Turvallista yhteiseloa!

Sirpa Polo

Voiko henkistä väkivaltaa saada tutkittavaksi asiallisesti ja tuloksellisesti nykyisten säädösten, niiden tulkinnan tradition ja itse ilmiön luonteen – mahdotonta käsittää – perusteella?

* Käsityksemme ovat historian ja kulttuurimme tuotteita ja siksi suhteellisia. Omat käsitykset eivät välttämättä ole parempia kuin toisten tai totuudenmukaisempia kuin muiden. Ainakin, mitä tulee kommunikaatioon oikeussalissa.

* Tieto syntyy aina sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Totuus on se, mikä ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa sellaiseksi tunnustetaan ja TUNNISTETAAN. Ei se, mikä oletetusti parhaiten vastaa ulkoista todellisuutta. Häirintä on aina molempien osapuolien sisäistä todellisuutta. Tutkimisen tekee ongelmalliseksi se, että sisäinen todellisuus on kaiken lisäksi joka hetki erilainen.

* Tieto ja sosiaalinen toiminta (esim. tieto siitä, mitä on henkinen väkivalta ja väkivallan harjoittaminen ja sen kohteena oleminen) kuuluvat yhteen. Sillä mikä kulloinkin hyväksytään totuudeksi (tieto), on monenlaisia seurauksia (toiminta). Miten kukin sitten käsittää poikkeaman – epäasiallisen johtamisen asiallisesta johtamisesta – vastaus on siinä, miten poikkeavuus ymmärretään, so tulkitaan ja määritellään ja minkä ajatellaan olevan sen syynä. Kysymyksen ratkaisee se, jolla on valta ratkaista ongelma. … toivottavasti hänellä on vankka osaaminen asiassa ja toiminnassa ja korkea moraali.

* Tieto on aina myös poliittinen asia. Tieto on VALTAA. Kysymys on siitä, miten vastuullinen tiedon tuottaja on antamansa tiedon seurauksista. Kokemus on osoittanut, että se, jolla on valta, se voittaa. Häirintää kokeneella valtaa on harvoin. Pahimmassa tapauksessa hän on vastaamassa omista oikeuksistaan tilassa, missä henkisen väkivallan seurauksena puolustaa itseään minuutensa menettäneenä.

Näitä voitas miettiä!
MIELENRAUHAA!

Sirpa Polo

Olemme seuranneet mediassa Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamisoikeudenkäyntiä. Helsingin hovioikeus antoi päätöksen. Sen mukaan Auto- ja kuljetusalan Työntekijäliiton (AKT) entinen puheenjohtaja Timo Räty tuomittiin liiton viestintäpäällikön Hilkka Ahteen pahoinpitelystä ja työturvallisuusrikoksesta 80 päiväsakkoon. Tuomio oli merkittävä avaus työssä tapahtuvan häirinnän rikosoikeudellisessa tarkastelussa. Ahteen asianajaja Mika Kivikoski toivoo, että tapauksella olisi yleinen positiivinen vaikutus. Työpaikoilla tulee kiinnittää ajoissa huomiota henkiseen väkivaltaan ja pyrittävä säädösten mukaisesti ratkaisemaan asioita ajoissa työpaikoilla.

Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuu 100 000 – 140 000 henkilöä vuosittain. Joka viides suomalainen päätyy jossain vaiheessa työuraansa kiusatuksi. Uusimman Julkisen alan työhyvinvointi 2014 -tutkimuksen mukaan vähintään joka neljäs on kokenut vuoden aikana epäasiallista kohtelua tai kiusaamista esimiehen tai työtoverin suunnalta sekä kunta- että kirkonalalla (s. 58, Kevan tutkimuksia 1/2014). Euroopan työolotutkimuksen (Eurofond) mukaan Suomi on EU-maiden keskinäisessä vertailussa työpaikkakiusaamisen kärkimaa.

Viime vuosina oikeuslaitos ja esitutkintaviranomaiset ovat havahtuneet siihen, että vakavan kiusaamisen ehkäisemisessä on haastavaa löytää sovellettavia oikeusnormeja. Maaliskuussa on avautunut kansalaislakialoite työpaikkakiusaamista koskevan lainsäädännön muuttamiseksi, jonka tavoitteena on saada aikaan lakialoite työpaikkakiusaamiseen soveltuvien säännösten lisäämiseksi työturvallisuuslakiin sekä työturvallisuusrikosten vanhenemisaikojen pidentämiseksi. Asianajajat Sanna Luoma ja Mika Kivikoski näkevät, että nykylainsäädäntö mahdollistaa häirinnän jatkumisen ja puuttumisen keinot ovat vähäiset. Myös häirinnän kohteeksi joutuneen keinot saada oikeutta ovat olleet olemattomat. Kivikoski ja Luoma toivovatkin, että lainsäätäjä reagoi täsmentämällä voimassaolevia työturvallisuus- ja rikoslain säännöksiä ja lisäämällä työpaikkakiusaamista koskevat määritelmät lakiin. Lisäksi rangaistusasteikkoa on korotettava. Asianajajien mukaan työturvallisuusrikosten kahden vuoden vanhentumisaika on aivan liian lyhyt, kun otetaan huomioon henkisen väkivallan uhrille aiheuttamat terveydellisesti erittäin vakavat, pitkäkestoiset ja vaikeasti hoidettavat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset seuraukset. Lainsäätäjän tulee myös entistä tarkemmin velvoittaa esimiestä määräämään seuraamuksia kiusaamiseen syyllistyvälle. Huolestuttavaa on, että lainsäädännössä ei ole riittäviä säännöksiä ja määräyksiä kiusaavan esimiehen toimintaan puuttumiseksi. Aluehallintoviranomaisten rooli tulee myös tarkastaa nykymenettelyn ollessa hidas ja byrokraattinen.

Henkinen väkivalta tapahtuu salaa, vaivihkaa, harvoin suoraan kiusaajan ja kiusatun välillä. Kiusaaja manipuloi tilannetta ulkopuolisena. Tässä koulu- ja työpaikkakiusaaminen poikkeavat toisistaan. Kiusaaminen on usein kolmanteen henkilöön kohdistuvien negatiivisten vihjeiden viidakko, joka synnyttää kilpailua, kateutta tai kaunaa. Henkinen väkivalta voi olla myös suoraa naljailua, vähättelyä, nimittelyä, kun todistajia ei ole paikalla. Käsitettä on pyritty määrittelemään ja Sirpa Polo on tavoittanut määritelmässään myös teon vaikutuksen toiseen ihmiseen” Henkinen väkivalta on pitkään kestävää naljailua, mikä kohdistuu toisen ihmisen ytimeen, sisäiseen minään (Polo, Sirpa. 2015, julkaisematon lähde). Tunnusomaista kiusaamiselle on, että se on jatkuvaa, pitkäkestoista, kielteistä kohtelua ja leimaamista. Tilanne, jossa kohde ei pysty puolustautumaan sitä vastaan.

Kiusaajan tunnistaminen on haasteellista. Kiusaaja ei välttämättä olekaan se työpaikan öykkäri, nyrkillä pöytään lyöjä tai vastarannan kiiski. Kiusaaja voi olla miellyttävä, hyväkäytöksinen, näkymätön taustatoimija, joka ei ota vahvasti kantaa tai ilmaise mielipiteitään. On pohdittu, mikä tekee kiusaajasta kiusaajan. Kyse on kehittymättömästä sisäisestä minuudesta. ”Kun kehitys ei tapahdu inhimillisten tarpeiden vaatimalla tavalla, lapsessa kasvaa kyvyttömyys ymmärtää omia ja toisen ihmisen tarpeita. Hänestä kehittyy vailla tervettä minuutta oleva, itsekeskeinen vuorovaikutukseen kykenemätön ja omia rajojaan tuntematon yksilö, joka käytöksellään, projektion so. tunteiden heijastamisen ja riiston kautta tuhoaa lähipiirissä olevien ihmisten elämän.” (Polo, Sirpa. 2015 julkaisematon lähde)

Kiusaaminen noudattaa yllättävän samanlaista kaavaa. Toimittaja Brita Jokinen on käynyt läpi suuren aineiston kiusaamiskuvauksia ja huomannut kiusaamisen noudattavan eri tapauksissa samanlaista kaavaa. (Jokinen, Brita 2012, Narsisti keskellämme). Työyhteisössä alkaa ilmetä kilpailua tilanteessa, jossa kukaan ei edes tiedä, mistä kilpaillaan. Siellä esiintyy avointa kateutta. Hämmentäviä kommentteja kiertää työyhteisössä. On epävarmuutta, levottomuutta ja sovitut asiat eivät pidä paikkansa. Syntyy riitoja ja ahdistusta ja tilanteen pitkittyessä työuupumusta. Asiat ja tunteet kietoutuvat yhteen. Työyhteisöön syntyy vähitellen ongelmahenkilö, josta ei pidetä ja joka koetaan syypääksi työyhteisön ongelmiin. Musta lammas, kiusattu, ei välttämättä itsekään ymmärrä, mistä on kyse. Pikkuhiljaa syntyy tarinoita ja uskomuksia, joiden alkuperää ei kukaan tiedä ja todenperää ei kukaan epäile. Yksittäiset työyhteisön jäsenet ajautuvat mukaan toimintaan, jonka merkitystä he eivät välttämättä tunne. Joku saattaa tunnistaa tai aavistaa kiusaamisen, kykenemättä sanoittamaan, uskaltamatta puuttua tai jättäytyä toiminnan ulkopuolelle. Pelkona on joutua itse asiattoman käytöksen kohteeksi. On helpointa ja parasta vaieta.

Johdolla on aina vastuu kiusaamistilanteessa. Työsuojelulaki on määrittänyt esimiehen puuttumisvelvoitteen. Sen mukaan johdon tulee asettaa rajat sille, mitä työyhteisössä suvaitaan. Esimiehen tehtävänä on puuttua välittömästi kiusaamistapahtumaan asiasta kuultuaan tai havaittuaan. Usein kiusaamisen annetaan jatkua esimiehen vältellessä vastuutaan. Asioiden selvittämisen sijaan johdon ratkaisu on lähes säännön mukaisesti irtisanoa kiusattu hankalana henkilönä työyhteisöstä toivoen tilanteen näin rauhoittuvan ja työpaikan ilmapiirin paranevan. Nämä irtisanomiset aiheuttavat yksilötasolla taloudellisen ja henkisen konkurssin, jonka yhteiskunnalliset kustannusvaikutukset mm. menetettyinä verotuloina, työttömyytenä, mielenterveyspalvelujen tarpeena ovat mittavat. Työrauhaa irtisanominen ei palauta. On vain ajan kysymys, kun yhteisön sisältä löytyy seuraava hankalaksi koettava henkilö. Johdon mentori Toni Hinkka kohtaa työssään työpaikkojen ongelmatilanteita ja on nähnyt, mikä merkitys riittävän aikaisella puuttumisella ja työpaikkakiusaamisen nollatoleranssilla on organisaatioiden menestykselle.

Työpaikkakiusatut.net –sivuston ylläpitäjä tekninen asiantuntija Heikki Dillström on 10 vuoden aikana seurannut työpaikkakiusaamista sivustolla. Pelko ja ahdistus ovat se määräävin tunnetila, mikä leimaa sivuilla käytävää keskustelua. Pelko saa ihmiset vaikenemaan ja ilmiö jää näkymättömäksi. Osaamisen kehittämisen asiantuntija Riitta Hyvärinen näkeekin ongelman laajana koko työyhteisöä syövänä ongelmana. Tilanteena, jossa yksilö on kyvytön oppimaan ja vastaanottamaan uutta. Työyhteisön luovuus on nollassa ja organisaation on haasteellista vastata toimintaympäristönsä muutospaineisiin.

Työpaikkakiusaamisesta vaikeneminen ja ilmiön piilottelu ei edesauta terveen ja innovatiivisen työkulttuurin rakentumista. Nyt on aika keskustella ja aktiivisesti vaikuttaa ja puuttua. Tutustu aloitteeseen ja allekirjoita.

Haastatteluni tuli ulos eilen 2.3 ja nyt se on kuunneltavissa yle areenassa. (klikkaa kuvaa)

Nyt on oikea aika tehdä muutos työpaikoille henkisen väkivallan vähentämiseksi ja parhaiten sen voi tehdä allekirjoittamalla aloitteen.

1.3.2015 alkoi nimien kerääminen työpaikkakiusaamiseen liittyvän lainsäädännön muuttamiseksi. 50.000 nimeä pitää saada kasaan ja siihen tarvitsemme kaikkien apua. Pyydänkin että jakaisitte tätä viestiä niin monelle kuin mahdollista, samalla autatte jokaista työntekijää saamaan paremman ja terveemmän työympäristön. Allekirjoittajien nimiä ei näytetä sivustolla.

Nimien kerääminen aloitteeseen loppui 1.9.2015, kiitos kaikille!

Sivustomme täytti tänään 10v, samaan aikaan julkaisimme kansalaisaloitteen henkistä väkivaltaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Allekirjoitusten kerääminen alkaa 1.3.2015 ja tavoitteena on tarvittavat 50.000 nimeä.

Kiusaaja on vihdoin laitettava vastuuseen ja henkinen väkivalta käsittelyyn rikosasiana esim. pahoinpitelynä. Samoin kiusaajan tulee henkilökohtaisesti korvata aiheuttamansa vahinko. Myös vanhenemisaikaan vaaditaan pidennystä, etteivät tapaukset vanhenisi tutkinnan aikana. Lisäksi työnantajan tulisi jatkossa todistaa, onko henkistä väkivaltaa ole tapahtunut, ei kiusatun.

Ahteen tapauksessa saatiin tänään päätös hovioikeudelta ja käräjäoikeuden tuomio jäi suurilta osin voimaan.

Timo Rädyn kiusaamistuomio pysyi hovissa

Näkökulma: AKT:n työpaikkakiusaamistuomiolla on suuri merkitys

Nyt saadulla päätöksellä on tärkeä tehtävä toimia ennakkotapauksena tulevissa henkisen väkivallan oikeuskäsittelyissä.

Ennen tätä tuomiota henkisen väkivallan tapauksia on saatu oikeuteen harvoin ja silloinkin vain työturvallisuusrikoksena, nyt tuomioon oli kirjattuna myös pahoinpitely.

Silti on vielä paljon tehtävää ja mm. työturvallisuuslaki ja rikoslaki kaipaavat päivitystä henkisen väkivallan osalta. Nähtäväksi jää, käsitelläänkö asiaa vielä Korkeimman oikeuden toimesta.

”Noin 140 000 suomalaista kokee kiusaamista työpaikoilla. Kiusaaminen lisää sairauslomia, ennen aikaistaa eläköitymistä sekä heikentää työhyvinvointia. Työterveyslaitoksen mukaan työhyvinvoinnin laiminlyönnin kokonaiskustannukset yhteiskunnalle ovat lähes 30 000 000 000 euroa vuodessa.”

Jos ensimmäisestä numerosta voisimmekin vielä ajatella, että se on subjektiivista, toinen on jo todeksi muuttunut ja jopa rahassa mitattu fakta. Luvut ovat järkyttäviä ja sisältävät valtavan määrän inhimillistä kärsimystä.  Kansantaloudellinen taakka on sen suuruinen, että sen tulisi herättää päättäjiä ja lainsäätäjiä.

Miten työpaikkakiusaamisen määrää voitaisiin vähentää ja estää on iso kysymys.

Ensinnä tietysti on tiedostettava, mistä on kyse. Alan ammattikirjallisuuden mukaan ilmiön taustalla on lähestulkoon aina narsistisia johtajia. Sellaisia ihmisiä, jotka ovat ulospäin erittäin fiksuja, mutta joilla on heikohko itsetunto. He eivät kykene sietämään, jos toinen menestyy heitä paremmin. Heillä  on erittäin heikko empatiakyky ja he tuntevat olevansa henkisesti tasapainossa vain, kun voivat alistaa toisia.

Ilmiönä työpaikkakiusaaminen on uusi. Mistä se on peräisin? Suurin osa tutkijoista näyttää syyttävää sormea kulutuskeskeiselle yhteiskunnallemme, kulttuurillemme ja massamedialle, joka synnyttää ”minäminäminä-ajattelun”, ”ihmistyypin, joka on itsekäs ja loputtoman ahne eikä kykene ottamaan huomioon muita luontokappaleita, vaan käyttää kaikkea ja kaikkia hyväkseen.” ”Vastuu muista, yhteisöllisyys, läheiset ihmissuhteet ja työnteon arvostus ovat muutoksen tilassa.” (Brita Jokinen, NUT 1/2014)

Miten vähentää johtajiksi päässeiden narsistiesimiesten aiheuttamaa vahinkoa? Välitön ja ehkä tärkein keino on lakimuutos. Tällä hetkellä laki ja erilaiset säädökset suojaavat monella tavalla turhaan ja epädemokraattisesti esimiehiä. Ne voivat vaikuttaa jopa rohkaisevasti nimenomaan narsistijohtajiin. Tämä on oma vahva kokemukseni.

– Esimiehen antamasta varoituksesta ei voi valittaa mihinkään foorumiin. Onko se oikein? Rehtori saa jaella varoituksia mielivaltaisesti mistä hyvästä ja niin paljon kuin haluaa. Pari kolme sellaista jo riittää irtisanomiseen.

– Toisen pykälän mukaan työntekijä ”ei saa asettaa esimiestään huonoon valoon”. Konkreettisissa kiusaamistapauksissa tämä on usein ristiriidassa sanan- ja mielipideilmaisuvapauden lain kanssa (ns. Riihimäen tapaus). Se estää alaista kertomasta häneen kohdistuvista kiusaamistapauksista tai toista alaista puoltamasta epäasialliseen kohteluun joutunutta kollegaa (tapauksessani jopa tulemaan todistajiksi poliisi- ja oikeuslaitokseen).

– Joissakin kunnissa rehtorit saivat aikaan, että esimerkiksi koulujen johtokunnat lakkautettiin. Johtokuntakokoukset voivat tuntua joskus turhauttavilta, mutta johtokunta voisi valvoa rehtorin toimintaa ja karsia alaisiin kohdistuvaa epäasiallista kohtelua. Monet vääryydet jäisivät tekemättä, jos asiat menisivät johtokunnan kautta.

– Erilaiset lautakunnat ovat hampaattomia. Niillä ei ole keinoja ja toimintavaltaa, ihmisiä ei ole valmennettu siihen, että he toimisivat muuten kuin kumileimasimina. Kuuntelematta toista osapuolta lautakunnan jäsenet hyväksyvät virkamiesten usein selvästi valheellisia päätöksiä.

– Kun epäasiallisen kohtelun uhriksi joutunut alainen valittaa Aluehallintovirastolle (AVI), se kostautuu useimmiten myös itselleen valittajalle. Tehoton AVI lisää vain narsistisen johtajan suuttumista siitä, että alainen ei vieläkään taipunut alistettavaksi, vaan vieläkin uskaltaa rimpuilla. Eikä AVI suojele uhria. AVI voisi estää tehokkaasti kiusaamista, jos kannanottovelvoitteen lisäksi laki velvoittaisi kunnan käsittelemään AVI:n toteamat vääryydet, tekemään tarvittavat johtopäätökset taikka jos laki velvoittaisi AVI:n tekemään automaattisesti rikosilmoituksen, mikäli siihen aihetta löytyy. Nykyinen AVI:n ”voi-voi”-toimintavalta on hyvin haitallista uhrin kannalta. Se vain yllyttää narsistista johtajaa tekemään asiasta ”lopun” (minut esimerkiksi irtisanottiin).

– Samaa voisivat miettiä lainsäätäjät koskien hallinto-oikeutta. Nykyään hallinto-oikeus käsittelee työpaikkariitoja vain ja ainoastaan hallintomenettelyn kannalta. Työnantajapuoli aivan varmasti miettisi, mennäkö epäasiallisessa kohtelussa irtisanomiseen saakka, jos laki velvoittaisi hallinto-oikeuden siirtämään hallinto-oikeuden käsittelyssä ilmitulleet mahdolliset rikosoikeudelliset teot rikospoliisille tutkittavaksi.

– Ehkä epäasiallinen kohtelu vähenisi radikaalisti, jos esimies olisi vastuussa teoistaan sekä hallinnollisesti että taloudellisesti. On nurinkurista, että esimies saa henkisesti pahoinpidellä ja vaikka irtisanoa alaisensa ilman mitään vastuuta omasta käytöksestään! Jos esimies häviää jutun hallinto-oikeudessa, kaupunki on häviäjä ja maksaja (kymmenien tuhansien eurojen edestä), mutta jos uhri häviää, hän on maksumies. Esimies siis ei koskaan häviä, häntä ei irtisanota, hän ei maksa, hänen ei tarvitse tuntea mitään vastuuta omista teoistaan, jos ja kun hän ei siedä jotakuta alaisistaan. – Onko uhri väärässä, jos hän kokee, ettei laki kohtele esimiestä ja alaista tasavertaisina? Joissakin maissa kunta voi periä jutun hävinneeltä esimieheltä oikeuskulut, jotka kunta ensiksi maksoi. Se lienee tehokkain keino estää esimiehen olemasta epäasiallinen alaistaan kohti.

– Edelleen, onko oikein, että hallinto-oikeus toteaa esimiehen toiminnan lainvastaiseksi, mutta kyseisillä teoilla ei ole mitään rikosoikeudellisia seuraamuksia? Jos seuraamuksia olisi, esimies joutuisi miettimään toisenkin kerran, olisiko hänen omaa asemaansa ajatellen parempi tulla toimeen alaisen kanssa.

– Kohteleeko laki uhria ja esimiestä tasavertaisina valituksen aikana? Jos ensimmäisen asteen päätös on se, että alaisen irtisanominen oli laiton ja kaupunki (edelleen esimiesten aloitteesta) valittaa korkeimpaan oikeuteen, vaikka aivan täysin ilman perusteita, silloin sillä hetkellä ainoan olemassa olevan oikeuden päätöksen mukaan syytön alainen joutuu jäämään useiksi vuosiksi hyllytetyksi työstään, oppilailtaan ja jäämään ilman palkkaa (mahdollisesti menettää velaksi ostamansa asunnon), kun saman päätöksen mukaan laittoman(!) päätöksen tekijät saavat edelleen tienata ja vaikka jatkaa tihutyötäänkin (kuten ne tekevätkin). Jos laki olisi toisenlainen, jos laittomaksi todetusta irtisanomisesta valituksen ajaksi joutuisivat esimiehetkin hyllytetyiksi, jäisivät valituksen ajaksi itsekin ilman palkkaa ja työtä, he miettisivät takuuvarmasti irtisanoako alaista vai ryhtyä ihmiseksi ja tulla sen kanssa toimeen.

– Maalaisjärjellä on kestämätöntä sekin, että laittomasta irtisanomisesta ja yleensäkin: laittomasta teosta esimiehet eivät joudu pois työstään eivätkä joudu kantamaan mitään vastuuta. Terve kaupunki, terve yhteiskunta suojaa työtätekeviä kansalaisiaan esimiesten ylimielistä mielivaltaa vastaan.

Onhan se niin, että oikeusvaltiossa voidaan katsoa kansalaista vapaaksi kansalaiseksi, vain jos tämä voi luottaa siihen, että maan lait suojelevat häntä; jos hän voi  laskea oikeuslaitoksien varaan jopa valtaansa väärin käyttäviä, rikollisilla keinoilla pelaavia esimiehiäkin vastaan. Eli voi luottaa siihen, että hän ei jää vailla suojaa vallassa olevien, niiden mielivaltaisten taikka sairaalloisten päätöksien suhteen. Jos tämä kansalainen – jollei itse tee pahaa – voi pystyä säilyttämään riippumattomuuttaan ja eksistenssiään. Jos hänen ei pidä pelätä joutuvansa mahdollisten rikollisten edessä avuttomaksi ja lainsuojaamattomaksi uhriksi.

Koska narsismi ja työpaikkakiusaamiset ovat suhteellisen uusia asioita, ne ovat lähestulkoon tuntemattomia myös poliiseille ja sen takia ongelmallisia. Näiden rivien kirjoittaneellekin sanottiin vilpittömällä myötätunnolla, että ”tällaisia tapauksia ei ole tullut vielä vastaan, emme oikein osaa tälle tehdä mitään” (ks. S. Polo: Lakimme ei tunne työpaikkakiusaamista. Kaleva, 20.7.2014) Minulta kysyttiin, voisinko itse etsiä pykäliä, joita mahdollisesti rikottiin. – Onhan se erikoista, että
uhri joutuu itse selvittämään häntä vastaan tehtyä rikosta. Poliisit ja muut viranomaiset tulisi valmentaa tällaisia rikoksia varten, sillä ilmiö on räjähdysmäisesti kasvanut.

Narsisti-esimiehen uhreilla on myös aivan omanlaatuinenkin ongelma. Talousrikoksen tai fyysisen väkivallan uhri tajuaa heti, että hän on uhri. Kukkaroon vaikuttavat ja silmin nähtävät merkit (haavat, lääkärin todistus, jne.) osoittavat sen uhrille välittömästi. Narsistijohtajien uhrien tarinoissa on lähes poikkeuksetta yhteinen piirre, että uhrilta menee monesti useita kuukausia, vuosia ennen, kun tajuaa olevansa uhri. Teko, rikos ehtii vanheta ennen, kun uhri – varsinkin hyväuskoinen – tajuaa, että häntä vastaan on tehty rikos. Rikostapahtuman tämä piirre vaatisi ihan erilaista toimintaa, uhrin kohtelua. Tutustuttuaan narsismista johtuviin rikostapauksiin on päivän selvä, että uhri on (henkisesti ja juridisesti) autettava siinä, että ennen kaikkea hän tajuaa olevansa uhri, sitten siinä, että hän haluaisi puolustaa itseään. Lainsäädännön kannalta tämä saattaa olla todella haastava ongelma.

Lakiympäristö voi hoitaa ainoastaan oireita, mutta se ei voi estää ”narsismi-epidemian” (Twenge & Campbell The Narcissim Epidemic) leviämistä. Tietysti narsistisia ihmisiä on ja tulee aina olemaan, mutta niiden määrä voisi vähentyä, jos saisimme meidän ja nuortemme kulttuuri- ja mediaympäristöön muutoksia. Nykyinen lähes täysin kontrolloimaton media kasvattaa meistä kaikista itsekkäitä ihmisiä, jotka olemme kykenemättömiä tuntemaan empatiaa ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa muuten kuin alistamalla, ohjeistamalla ja määräilemällä. Massamedia ja -viihdemaailma opettavat lapsiamme varmaan jo aivan pienestä saakka olemaan tuntematta mitään puukotettua tai ammuttua kohtaan. Tämä aggressiivinen maailma löi itsensä läpi kouluissamme, jossa se valloitti taideopetukselta aikaisemmin sille uskottua/suotua tilaa. ”Kouluistamme hävisi esteettinen kasvatus” (mm. Tapiolan kuoron ent. maailmankuulu Erkki Pohjola, HS). Tilalle tuli niin musiikki-, kuin kirjallisuustunneilla viihde, jonka tehtävänä – toisin kuin taiteella – ei ole tarjota mahdollisuutta kasvaa monipuolisesti tunnerikkaaksi ja empatiakykyiseksi aikuiseksi.

Lienee selvää, että jos lain säätäjät, lasten suojelusta, kulttuuri- ja kouluelämästä vastuussa olevat tahot eivät herää, voimme odottaa enenevässä määrin työpaikkakiusaamisia, henkisiä kärsimyksiä ja rahan menoa.

Juri Kadar, Vaasa

Juri Kadar kirjoitti maanantaina 7.7.2014 Kalevan yleisöosastolla erittäin ajankohtaisen, tärkeän ja pysäyttävän kirjoituksen työpaikkakiusaamisesta, sen seurauksista yhteiskunnalle sekä huutavasta tarpeesta reagoida lainsäädännön muuttamisella työyhteisöjä vaikeaan ja tuhoavaan ilmiöön. Kadar kirjoitti osuvasti ongelman yleisistä aiheuttajista, narsistisista esimiehistä. Heidän lisäkseen tyypillisiä kiusaajia ovat samassa työpaikassa toimivat henkilöt, jotka eivät siedä työstään pitävää työtoveria, joka tulee toisten kanssa toimeen ja saa hyvää palautetta. Heidän keinonsa on uhrin valitseminen ja hänen henkisen tasapainonsa särkeminen syrjimällä, tekemällä näkymättömäksi, sulkemalla ryhmän ulkopuolelle, mustamaalaamalla selän takana puhumalla ja valehtelemalla ja lopulta savustamalla ulos yhteisöstä.

Työpaikoilla esimiehillä on niukasti tai ei lainkaan välineitä ja osaamista puuttua kiusaamiseen. Käytännössä kiusaamisen ongelman ratkaiseminen on mahdotonta, siitä syystä ongelma painetaan villaisella tai se kielletään. Seurauksena on kiusaamisen vähätteleminen, uhrin rankaiseminen ja/tai silmien sulkeminen. Nollatoleranssin saaminen työyhteisöihin kiusaamisen suhteen ei vaikuta realistiselta ratkaisulta. Kiusaaminen on tuhoavuudessaan rajaton ja loputon ja siksi myös pelottava.

Työsuojeluviranomaisen ohjeen, häirinnän kohteen tai työtoverin velvollisuus ottaa ongelma esille, noudattamisesta on seurannut säännönmukaisesti työntekijän laiton irtisanominen. Nyt käytössä oleva viranomaisen toimintasuositus ei tue yksilön asemaa, koska Suomessa ei juuri ole lainsäädäntöä väärinkäytösten paljastamistapauksista. Nyt häirintää ei nosteta työpaikalla esille moninaisten kielteisten seurausten ja mittavien taloudellisen menetysten pelossa.

Todellisuudessa työpaikoilla tapahtuva henkinen väkivalta ei ole mikään pikkujuttu. Se on todellinen ongelma. Vuosittain kiusaamisen kohteeksi joutuu 140 000 henkilöä. Ongelman kustannukset laskutavasta riippuen ovat jopa puolet valtion vuosibudjetista. Euroopan unionin alueella Suomi johtaa työpaikkakiusaamisen tilastoja.

Vakavin ongelma ovat Kadarin esille nostamat häiriöiset esimiehet. Kiusaajat säilyttävät työpaikkansa ilman seuraamuksia ja säännönmukaisesti häirintä toistuu kohdistuen uuteen uhriin. Kiusatuksi joutuneen keinot saada oikeutta ovat olleet vähäiset. Uhri voi viedä asiaa hallintoriitana hallinto-oikeuteen. Valitustie sopii vain virkamenettelyyn, missä lopputuloksena voi olla korkeintaan irtisanomisen kumoaminen. Tekijää ei saada vastuuseen eikä korvauksia tuomituksi uhrille.

Toinen keino on ollut ajaa työsuhteen päättymistä riita-asiana siviiliprosessissa vahingonkorvausvaatimusten kera, minkä ongelmana on uhrille lankeava tapahtuneen kiusaamisen todistaminen ja näytön taakka. Siviiliprosessissa tekijä ei voi saada rangaistusta. Esitutkintaviranomaiset ovat usein olleet aseettomia ja ymmällään asian suhteen.

Työpaikkakiusaaminen on rikosasiana uusi ja oikeiden epäiltyjen, rikosnimikkeiden ja riittävien tutkintakeinojen löytäminen on koettu haastavaksi. Asiaan on selkeästi tulossa muutosta, sillä kiusaamisasioita on viety rikosasioina tuomioistuimiin ja niistä on saatu useita syyksi lukevia tuomioita.

Työpaikkakiusaaminen on noussut lisääntyvästi esille viimeisen kymmenen vuoden sisällä. Ensimmäinen ennakkotapaus oikeudenkäynnin uhrille myönteistä päätöksestä on saatu vuosi sitten. Lainsäädännön pikainen muuttamistarve on huomattu ja asiaan pyritään saamaan muutosta. Olemme aloittaneet kattavan kansalaisaloitteen valmistelutyön, jonka tarkoituksena on asiantuntevasti osoittaa tämänhetkisen lainsäädännön, erityisesti rikoslain, vajavaisuus ja ongelmat kiusaamisasioiden tutkinnassa, mahdollisuudessa saada oikeutta ja tekijöiden vastuuseen saattamisessa. Rikoslaista puuttuvat henkisissä väkivaltatapauksissa sovellettavat ja toimivat pykälät.

Olemme koonneet ryhmän valmistelemaan aloitetta, joka on tarkoitus luovuttaa oikeusministerille ensi talven aikana. Ryhmään on pyydetty eri alojen asiantuntijoita tarjoamaan aiheeseen liittyvää osaamistaan. Heikki Dillström ylläpitää työpaikkakiusatut.net -verkkosivustoa ja tekee yhteistyötä mm. työterveyslaitoksen johtavan asiantuntijan Maarit Vartia-Väänäsen kanssa. Varatuomari Sanna Luomalla on rikosoikeudellista ja oikeudenkäyntiosaamista sekä kokemusta kiusaamisjutuista. Hän toimii oikeudenkäyntiavustajana ja aiemmin syyttäjänä. Asianajaja Mika Kivikoski toimii muun muassa Hilkka Ahteen avustajana AKT:ta ja Timo Rätyä vastaan ajetussa jutussa. Fil.tri Sirpa Polo on työpaikkakiusaamisen erityisasiantuntija, joka on perehtynyt syvällisesti narsistin uhrin ja työyhteisön prosesseihin. Polo on kirjoittanut aiheesta kirjat Narsisti esimiehenä ja Narsistin uhrista selviytyjäksi.

Tiedotamme projektimme etenemisestä aikanaan lisää.
Toivoa siis on.

Ryhmän puolesta
Sirpa Polo
FT, KM, tietokirjailija